— Mutta se tuntuu niin perin kummalliselta. Minä en tiedä, kuinka sitä osaa sellaista, kun aviomies on läsnä, sanoi Erik. Mitä iloa siitä omenienkaan varkaudesta on, jos isäntä vieressä katselee?
— Koettakaa, koettakaa, sanoi Arvid ja meni tuvasta.
Pihalla tapasi hän Britan ja sanoi hänelle:
— Mennäänhän nyt yhdessä tupaan, niin siellä alkaa sellainen leikki, että sinulle riittää siitä nauramista vielä kuolinhetkelläsikin. Minä olen noille kahdelle hullulle antanut luvan mielistellä sinua niin paljon kuin tahtovat. Olisitpa nähnyt heidän naamojaan, kun minä heille tämän asian ilmoitin. He olivat aivan kuin sekaisin päästään ja he töllistelivät minuun kuin minä olisin ollut hullu eivätkä he. Kyllä täytyy olla jokseenkin tyhmä, ennenkuin voi uskoa sinut naiseksi. Näkeehän sen heti kaikesta, että sinä olet mies. Minä en koskaan siten erehtyisi.
— Odotahan, sinä sysmäläinen, ajatteli Brita, kun sinä kerran huomaat, kuka tässä on ollut oikeassa, kuka väärässä!
Brita katsoi hymyillen Arvidiin.
— Sinulla on niin perhanan kauniit silmät ja sinä katsot niillä niin sanomattoman veitikkamaisesti, sanoi Arvid, että melkein toivoisi sinun olevan naisen.
— Mitä sinä sanoisit, jos minä olisinkin nainen? sanoi Brita ja juoksi tupaan.
Arvid seisoi pihalla ja töllisteli Britan jälkeen.
— Jos minä olisinkin nainen, mutisi hän. Mitä hän sillä tarkoittaa? Aikooko hän saada minutkin yhteen vyyhteen noiden tuolla sisällä olevien vanhojen koirien kanssa. Mutta siinä hän erehtyi. Ja sen minä sanon, että sellainen peli minun kanssani olisi jo kerrassaan sikamaista.