— Se, että minä tulen aivan yhtä hassuksi kuin nuo kaikki muutkin.
— Ketkä muut?
— Miehenne ja nuo vanhat herrat. En puhukaan rengeistä ja piioista, jotka tekevät teidän tähtenne talossa työtä sellaisella vauhdilla, että ovat kuin orjat raatamassa. Kun te olette sitä miestänne kesyttänyt, niin ovat kaikki rengitkin tulleet aivan kuin päästään vähän väärälle. Tiedättekö, mitä ne tekevät työstä päästyään? Ne harjaavat ja puhdistavat itseään niin, että oikein pelottaa sellainen siivous. Minä olen kuullut, että ne ovat renkituvassa eräänä iltana oikein miehissä tappaneetkin.
— Mitä?
— Kirppuja, jotta ne eivät heistä teihin hyppäisi. Ja kun sysmäläinen ei enää kirpuistakaan välitä, niin ei sitten hänessä ole paljoakaan jälellä entistä luontoaan. Ja piiat sitten! Ne ovat tulleet niin kauniiksi käynniltäänkin. Vanha Leenakin kuuluu pitävän öisin jonkinlaista puuta jaloissaan, jotta jalat taipuisivat ulospäin. Se on aivan totta! Talosta on sitä paitsi saippua kesken loppunut, niin että on täytynyt käydä sitä lainaamassa Voipalan kartanosta. Minulla on ollut runsaasti työtä, kun olen saanut leikata renkien tukkaa, jotta se osuisi kauniimmin korville. Te olette tehnyt kaikki täällä aivan eriskummallisiksi. Minä olen ainoa, joka olen pysynyt entiselläni, mutta kovalle onkin ottanut tämän vanhan muodon säilyttäminen. Kenelle minä enää kiroilenkaan, kun ei kukaan muu sitä tee, ei kukaan muu kuin kukko. Siksi me olemmekin tulleet niin hyviksi ystäviksi, me kaksi, jotka vielä arvelemme, että naaras olkoon koiraksen vallan alainen.
— Ethän sinä toki siten ajattele, sanoi Brita ja taputti haavuria olalle.
— Elkää tulko niin lähelle minua, minä varoitin jo äsken. Minä menen ajoissa pois, sillä pelkään, että teillä on aikeita minunkin suhteeni ja että te mielitte saada minutkin muuttumaan toisenlaiseksi. Minä olen huomannut niin kamalia oireita itsessäni toisaanne päin.
— Mitä oireita?
— Minä olisin tässä eilen voinut varastaa Erik herran kukkaron, mutta annoinkin hänelle sen takaisin. Jos minä en enää varastakaan, niin mitä minä sitten olen. Minä menen nyt talon kissan pakinoille. Sillä on vielä vanhat tapansa, ja minä avaan sille aina salaa oven maitokamariin. Minä en tässä talossa tule enää toimeen muitten kuin elukoitten kanssa.
Brita nauroi, ja haavurikin nauroi mennessään pihamaan toiselle puolelle huudellen kissaa luokseen.