— Missä sinä olet ollut, kun sinua ei kuulunut saunaan? sanoi Brita.
Arvidin silmissä oikein kipinöitsi, kun hän näki Britan edessään. Hänen teki mielensä mennä tämän luokse ja tehdä tälle samoin kuin oli tehnyt Leenalle.
— Kyllä minä tiedän, mitä minun tekisi mieleni, ajatteli hän. Mutta mieshän minä olen, kyllä minä jaksan itseni hillitä, koska sinäkin jaksat. Eiköhän vain sinunkin huuliasi ole monasti syyhyttänyt, kun minuun olet katsonut?
— Missä sinä olet ollut? kysyi Brita uudelleen.
— Minä olin hiukan tarkastamassa riihtä. Siellä minä aikani kuluksi hakkasin halkoja. Jos tarvitset oikein pieniä puita, niin käy sieltä hakemassa.
— Sinä et jäänytkään siis tupaan, kuten lupasit?
— En jäänyt. Minun täytyi mennä katsomaan hiukan omia asioitani, ja hyvä olikin, kun menin pois. Annetaanko miehelle siitä kuinkakin suuri rangaistus?
Arvid seisoi Britan edessä hajasäärin ja nauroi.
— Kuulehan, mies, sanoi Brita. Mikä sinua oikeastaan vaivaa?
— Mikäs minua muu vaivaisi kuin iloinen luonto ja hyvä mieli.