— No, se on tiettyä. Kyllä minä herrojen kujeet tunnen. Herra tekee sen, minkä oikeaksi näkee, olkoon se sitten mitä tahansa.
Yhdessä he palasivat saksalaisten kauppiaiden tupaan. Sinne tultuaan sanoi Arvid:
— Kun minä olen saanut aikaan kaikenlaista pientä vahinkoa teille, niin tahdon tarjota parasta mitä talossa on saatavana.
— Ei, ei, sanoi siihen haavuri. Minähän tässä olen niinkuin koko kaupan alku ja perus. Ja kun minä olen tässä hommassa saanut hiukan ansioita, niin tarjoan minä puolestani sen verran kuin rahoja riittää.
Ja hän heitti pöydälle ne rahat, jotka Arvid oli hänelle maksanut haavojen sitomisesta.
— Tässä olisi ensi aluksi!
Pöytään tuotiin juomaa, jonka haavuri maksoi. Kauan hän jaksoikin suorittaa juomista. Se johtui siitä, että hän oli kauppiaita sitoessaan siepannut niiden taskuista kukkaroita. Kyllähän kauppiaat sen huomasivat, mutta kun rahat kuitenkin tulivat yhteiseksi hyväksi, eivät he nostaneet siitä sen suurempaa hälinää.
II
Eihän ihminen koskaan ole mitään tehnyt niin suurella hartaudella kuin ryyppäämistä. Ei hän mihinkään toimeen sellaisella innolla käsiksi käy kuin juuri siihen.
Ankara oli se juominki, joka nyt alkoi saksalaisten kauppiaitten majatalossa. Paljon kestivät kauppiaat, mutta nyt he olivat herransa siinä suhteessa löytäneet. Kauppiaitten ruumiit olivat paljon kadottaneet ryyppykestävyydestään sen johdosta, että verta oli vuotanut. Arvid sitävastoin oli janoinen kovan työn päätettyään.