— On se sentään siunattu asia, sanoi Arvid, että humalaa ja päänkivistystä ei ole luotu yhtaikaa, muuten mitä iloa meillä olisikaan kaikesta siitä märästä hyvyydestä, joka nytkin edessämme virtaa ja maljat täyttää.
— Minä olen kuullut, miten sekin asia alkunsa sai, selitti eräs lihava kauppias, jota toiset sanoivat "Paksuksi Henrikiksi". Se kuului tapahtuneen siihen aikaan, kun maailmassa oli vielä paljon enemmän jumalia, kuin mitä nykyään on, jolloin papit ovat sellaista pahaa menoa pitäneet niiden hävittämiseksi. Silloin oli sellainen paksu ja möhömahainen jumala, joka ei muuta tehnytkään kuin joi. Kerran hän matkoillaan sattui tulemaan siihen pajaan, missä itse paholainen, se vanha vaari, takoi niitä piinavehkeitä, joilla hänen tapansa on ihmisiä kiduttaa. Tämä iloinen jumala oli janoissaan, koska oli kuuma päivä, ja hän poikkesi pajaan katsomaan, olisiko siellä mitään suuhun pantavaa märkää. Vanhalla vaarilla oli alasimen vieressä sellainen pieni pullo, jossa sanottiin olleen sitä oikeata elämän vettä. Kun vanha vaari kääntyi ahjoon päin, niin iloinen jumala kappasi pullon ja otti siitä oikein miehen siemauksen. Ja kylläpä siitä elämää tuli hänen vereensä. Hän tuli vielä entistäkin iloisemmaksi, hyppi ja tanssi pajan permannolla, sieppasi sen vanhan vaarinkin samaan loikkimiseen. Vanha vaari huusi hädissään, ja kun ei lopulta muu auttanut, niin heitti hän vasaroillaan toista päähän. Mutta nämä vasarat olivatkin sellaisia, että ne itsestänsä takoivat. Ja niin ne nyt alkoivat pitää iloisen jumalan pääkopassa tavatonta jyskettä. Siitä se kolotus tuli, ja vieläkin, kun vain ihminen on elämän vettä liiaksi suuhunsa ottanut, alkaa sellainen kamala jomotus ja vasaroiden pauke pään sisässä.
— Koska te olette noin viisas, sanoi Arvid, niin sanokaahan, miksi oikeastaan juoma, joka kuitenkin alaspäin kurkusta valuu, sitten kuitenkin päähän kohoo? Ja minkätähden tupakka, joka poltettaessa ylöspäin nousee kauniina, sinisenä sauhuna, sitten lopulta pahasti mahan pohjia myllertää?
Paksu Henrikki nauroi ja vastasi:
— Viini on alkujaan pensaasta ja siksi se pyrkii ylöspäin, josta se on tullutkin. Tupakka on kasvanut maassa, jossa se vanhan vaarin syljestä on kasvanut, ja siksi se pyrkii alaspäin. Ja silloin tietysti sinne, minne kaikki muukin menee, mikä maasta ihmiseen tulee.
* * * * *
Yhä pitemmälle jatkuivat juomingit, ja jo alkoi hämärä hiipiä kartanolle ja kurkistella ikkunasta sisään huoneeseen. Miehet istuivat ja juttelivat sodasta, josta Arvid juuri oli palannut. Pian jäivät syrjään valtiolliset asiat, ja miehet keskustelivat hevosista, sillä olihan Arvid ratsumies, ja kun pari saksalaista kauppiasta oli myynyt hevosia armeijalle, niin he olivat päässeet keskusteluun kiinni, jossa tunsivat olevansa kotonaan.
Ei mihinkään eläimeen mies ole niin kiintynyt kuin hevoseen, monasti ei omaan vaimoonsakaan siten. Jokaisella oli kerrottavana aivan merkillisiä asioita sen ja sen oriin tai tamman ihmeellisestä viisaudesta ja kauneudesta, silmien kirkkaudesta, nopeasta juoksusta ja aivan liikuttavasta uskollisuudesta. Koska kullakin oli ollut hevosia, jotka heille olivat olleet erikoisen rakkaita, muistelivat he haikein mielin niiden kuolemaa ja kunnioittivat niitä juomalla sarkan pohjaan niiden muistoksi. Eikä kuninkaankaan maljaa sellaisella hartaudella juotu kuin näiden kuolleitten tammojen, ja seisaallaan kukin tyhjensi maljan viimeiseen pisaraan asti.
Mutta tulipa sotatarinoittenkin vuoro vihdoin.
Muuan kauppias sattui kysymään, miksi Arvidilla, joka oli nuori mies, oli niin harva hammasrivi. Kun Arvid nimittäin nauroi, niin näkyi, että hänen etuhampaitaan oli kokonaista kolme poissa.