— Sinä olet hullu, sanoi hän poskien punoittaessa. Mitä ihmiset siitä sanovat, kun näkevät meidän suutelevan keskellä maantietä?
— Kyllä minä tiedän, mitä ne sanovat: "Kylläpä se on rakas pariskunta.
Kyllä niitten kautta siunaus kohta ilmestyy taloon."
— Elä puhu joutavia.
— En minä puhu, vaan he. Hehän kaikki uskovat, että sinä olet minun vaimoni. Olethan sinä se, kuten itse olet tahtonut, vaikka sinulla onkin tällä hetkellä miehen vaatteet ylläsi.
Arvid kannusti hevostaan ja antoi sen tehdä sellaisia pelottavan uhkarohkeita hyppyjä tiellä, että Brita huusi:
— Jätä se eläin parka rauhaan!
— Kyllä hevonenkin silloin joutaa iloitsemaan, kun hänen herransa sen tekee.
— Mene sitten iloitsemaan tuonne kartanolle, sillä siellä on sinun tovereitasi.
Arvid kääntyi katsomaan ja näki pihamaalla Erikin ja Akselin. Hän oikein kimmahti, kiskaisi suitsista ja painoi samalla kannukset hevosen kylkiin niin, että eläin nousi takajaloilleen pystyyn. Mutta samassa Arvid jo oli hellittänyt suitsista, ja nyt kiisi hevonen tulista vauhtia eteenpäin taloa kohden, ja Arvid painautui hevosen kaulaa vasten ja karjaisi niin, että koko lavea seutu kaikui.
Brita läksi heti jälestä kiitämään, sillä hän huomasi kaikesta, että nyt oli paha tulossa.