— Mitkä asiat?
— Ne häät! Luuletko sinä, että minä kovin kauaa tämän jälkeen jaksan niitä odottaa. Minä tahdon saada sinut vaimokseni.
— Se kestää kuitenkin aina jonkun aikaa, ennenkuin olet sen asian järjestänyt.
— Kirkko saa pitää kiirettä! Ei ihmisiä saa kiusata erillään silloin, kun niillä on halu päästä yhteen. Ja nyt sinä olet minun morsiameni, mutta et vielä minun vaimoni. Siinä on pieni erotus siinäkin. Minä menen nukkumaan latoon, jotta tämä tupa jää sinun huostaasi siksi, kunnes häät ovat olleet. Ei meidän sovi nyt enää täällä nukkua yhdessä. Ja kun ilta on jo pitkälle kulunut, niin minä jätän sinut. Onhan meillä huomennakin päivä ja kaunis ja rikas päivä onkin.
Arvid sulki hellästi Britan syliinsä ja meni ovea kohden.
Kun hän oli ovelle tullut, niin hän kääntyi äkkiä, sillä hän kuuli, miten Brita kuten voitonriemussa nauroi.
— Mikä sinun nyt on? kysyi Arvid.
— Etkö sinä, hullu mies, sitten kaikkea huomaa ja ymmärrä?
— Mitähän tässä vielä olisi ymmärrettävää?
— Etkö sinä arvaa, kuka minä olen?