— Mikä sota nyt on?
— Jollei kosiminen ole sotaa, niin sitten minä en ymmärrä yhtään mitään. Ainakin se minulle on ollut koko ajan tänään sellaista menoa, että en ole mokomaa taistelussakaan kokenut. Vai mitä sinä sanot?
Tämän lausui Arvid neidolle, jota hän oli kosinut. Mutta etsi hän mistä tahansa, niin oli neito kadonnut. Silloin Arvidin viha purkautui kipinöitsevänä kiukkuna esiin, ja hän huusi:
— Minä tapan teistä joka ainoan! Nyt on minun tyttöni kadonnut, ja herra yksin tietää, minne hän on mennyt. Ja tiedättekö te, pässinpäät, mitä te olette saaneet aikaan? Minun kosimiseni te olette keskeyttäneet ja elämäni murskaksi lyöneet. Mutta nyt minä teille näytän, miten ihminen on kokoonpantu, ellette ennen ole sitä tienneet. Onko ennen kuultu mokomaa, että toiset tulevat ja ilkeydessään lopettavat nuoren miehen viattoman kuherruksen. Mutta jos minä äsken visersin kuin lintunen, niin nyt on tullut toinen ääni kelloon, ja nyt saatte nähdä, kenen kanssa olette olleet tekemisissä. Ja niin totta kuin taivas minua varjelee ja suojaa, niin minä annan palvelijalleni työtä kokonaiseksi viikoksi ja lyön teihin niin joka paikkaan, että olette kirjavia kuin se kartta, jonka alle nimiänne maistraatissa piirrätte. Te viheliäiset turkulaiset, te maailmanlopun sikiöt! Kuka käski, sanon minä, kuka käski teitä sekaantumaan minun rakkauteeni! Mies minäkin olen ja miehen meiningit on minullakin ja todet ovatkin, ja se, joka minua on häirinnyt, sitä minäkin häiritsen!
Joukko singahti suureksi kehäksi hänen ympärilleen, mutta sitten alkoi yleinen pako. Pian oli Arvid tappelupaikalla yksinään.
Kiukkuisena hän palasi majataloon ja huusi haavurin luokseen.
— Laita itsesi matkakuntoon, nyt me menemme tästä kirotusta pesästä pois!
— Minne?
— Sysmään! Sieltä minä olen kotoisin ja sinne minä sovinkin. Täällä ovat ihmiset niin merkillisiä. Enpä totisesti tiedä, miten näitä tämän seudun tyttöjä kosisi, ja kun sellaista pyhää toimitusta sitten täydessä vakavuudessa tekee, eivätkös nuo tämän kaupungin asukkaat tule sekoittamaan toisen totisia toimia. Pois minä menen sellaisesta paikasta. Pois menen enkä pistä jalkaani enää tähän kaupunkiin.
Hän meni talliin hevostaan katsomaan. Kun haavuri vähän ajan kuluttua sinne tuli, seisoi mies kädet kiedottuina hevosen kaulaan ja itki.