Arvid katseli Hankkua, joka keikkui hevosen selässä ja koetti pidellä kiinni parhaimpansa mukaan, jottei putoaisi.
— Kun katselee, miten sinä istut hevosen selässä, keikut kuin humalainen ja olet kaikin puolin surkean näköinen, niin muistaa, millainen hän oli istuessaan hevosen selässä. En ole nähnyt monen miehen ohjaavan niin varmasti hevostaan kuin hän teki. Siinä oli sellaista voimaa ja suloutta, että oikein kutitti pitkin ruumista, kun sitä katseli. Kutiaa sitä nytkin, kun sinua katselee, mutta sormissa; tekisi mieli lyödä sinua tuohon pehmeään paikkaan, joka satulassa pompottaa.
Arvid kannusti hevostaan ja ratsasti taas edelle.
— Kyllä tuo sinun herrasi on kovin merkillinen puheissaan, sanoi
Hankku haavurille. Tulevatko ne kaikki sellaisiksi siellä sodassa?
— Tämä on jo luonnostaan sellainen, vastasi haavuri. Minä olen aina jakanut ihmiset kahteen luokkaan, niihin, joiden ajatusten virta kulkee suolivyön yläpuolella, ja niihin, joiden ajatusten virta kulkee sen alapuolella. Sinä kuulut niihin jälkimäisiin, sen huomaa kaikesta. Minä kuulun niihin edellisiin, sillä en minä paljonkaan rakenna naisiin ja tunteisiin ja muihin sellaisiin hullutuksiin. Mutta minun herrani, hän on kokonaan mies, niin kokonaan, että hänellä ovat nuo molemmat ominaisuudet. Katsohan, hänellä ei ole mikään erittäin loistava ajatusjuoksu, mutta juuri senvuoksi hän onkin niitä parhaita ihmisiä maailmassa, sillä liiallinen ajatteleminen synnyttää aina koiruuksia ja kaikenlaisia konnankujeita. Hänellä on niin paljon ajatuksia kuin tarvitsee se mies, jonka sydän on oikealla paikalla ja joka tietää, mitä rehellisyys on ja muut sellaiset ominaisuudet, joita minä puolestani aina olen pitänyt turhana painolastina elämän suuressa veneessä. Sinulla ei ole mitään muuta kuin haluja ja kaikenlaisia huonoja ajatuksia, mutta minun herrallani on rakkautta, ja se onkin hänessä kuin palava pikipallo, joka kerran sytyttyään ei tahdo millään sammua.
— Minä en ymmärrä paljonkaan noista sinun jaoistasi ja ajatusten virroista, mutta sen verran minä kuitenkin käsitän, että merkillinen sinun herrasi on, niin merkillinen, että hirvittää, kun ajattelee, mitä kaikkea hän voi sanoa naisenpuoliselle ihmiselle. Kuulitko, miten hän äskenkin minulle haastoi? Onko se sellainen kristillistä puhetta? Kaukana siitä! Mutta vähät minä siitä välitän. Olen minä ennenkin nähnyt, miten miehet muuttuvat, kun vähän aikaa ovat naisen parissa. Nainen se kuitenkin aina miestä kuljettaa, minne vaan tahtoo. Mies on aivan kuin porsas. Koetappas ajaa sitä, niin et saa sitä koskaan sinne, minne tahdot. Mutta kun kerran saat sen liekaan ja sidot nuoran sen sorkkaan, niin viet sen ihan minne haluat.
Ja Hankku kiepsahutti itsetietoisena yläruumistaan.
— Minä en olisi koskaan luullut, että sinulla on noin paljon ajatuksia, sanoi haavuri.
— Ei sitä tarvitsekaan olla mikään ulosoppinut tai kirjanpainaja ymmärtääkseen hiukan, kuinka mieskin on kokoonpantu. Kyllä minä olen niitä niin usein katsellut sekä humalaisina että selvinä, ja aina ne ovat lopulta samanlaisia. Semmoinen sinunkin herrasi on. Juuri sellainen kuin kaikki muutkin. Se erotus vain hänellä on, että hän on komeampi kuin kukaan muu. Ja sen minä voin sanoa sinulle kokeneena, että komeus ja ruumiinrakenne ja yhteenpano on se, joka aina naiselle määrää miehen arvon.
— Mitä sinä silloin minusta sanot?