— Nouse, minun kaunoiseni!
— Minne sitä nyt jo on hätä?
— Sysmään.
Hankku nousi. Hän meni pihalle, pesi kaivolla naamastaan viimeiset unet ja läksi Arvidin luo.
— Onkos uni maistunut? kysyi hän imelästi.
— Mitä se sinuun kuuluu? Kuule, nainen, sinä saat kääntyä takaisin
Turkuun.
— Minkä tähden?
— Mitä sinä suotta minun matkassani roikut?
— Itsehän minut otit. Kyllä minä perille asti tulen yksintein. Eihän se rakkaus niinkään pian sammu.
— Milloin sinä siihen hullutukseen olet joutunut? Ethän vain suinkaan ole minuun rakastunut?