Hankku katsoi halveksivasti haavuriin ja sanoi:

— Te miehet luulette aina olevanne jotain sellaista, jota nainen ei voita. Mutta kun oikein ajattelette, niin havaitsette, että nainen se tässä maailmassa rikeeraa.

Iltapäivällä kutsui Arvid haavurin erilleen Hankusta ja sanoi hänelle:

— Minä matkustan edeltäpäin Sysmään, sinä saat lähteä Vihtiin ja käydä minun naimattoman vaimoni luona. Kerro hänelle suoraan niin kuin asiat ovat, peittelemättä mitään. Sano, että minä rakastan, kuin riivattu olisin, erästä naista, jonka nimeä en tiedä, mutta joka minulle on kallein maailmassa. Minä en voi ottaa vaimoani omakseni, sillä minä olen rehellinen mies ja minä en tahdo pettää vaimoani. Sano se hänelle. Sano, että minä toivon hänelle hyvän aviomiehen, paremman kuin minä olen. Kaiken lopun saat sitten panna siihen koristukseksi lisää.

Haavurin teki mieli sanoa yhtä ja toista, mutta hän huomasi herransa olevan sellaisella tuulella, ettei tämä mitään olisi ottanut varteen, ja niin päätti hän mennä toimittamaan herransa asian siten kuin tämä oli määrännyt.

Seuraavana päivänä haavuri erosi heistä ja läksi ratsastamaan Vihtiin, jossa Brita Ekestubbe asui.

Vielä viimeisen kerran hän katsoi herraansa ja Hankkuun, jotka ajoivat tietä eteenpäin. Arvid katseli suoraan eteensä, ja Hankku keikkui hevosen selässä. Haavurin neuvomasta tempusta huolimatta oli ajo tullut hänelle jo niin vaikeaksi, että hänen oli täytynyt panna suuri heinätukko alleen, ja siitä hevonen kääntämällä päätään aina silloin tällöin kiskaisi palan suuhunsa.

Haavuri huokasi ja ajatteli, kuinka paljon ja kuinka erilaisia naisia oli maailmassa ja kuinka niistä miehen elämä riippuu. Ja hänen tuli sääli herraansa, joka, vaikka olikin niin väkevä mies, oli jäänyt niin monesta naisesta riippuvaksi. Nythän hänen mukanaan oli yksi, joka piti hänestä kiinni kuin takkiainen. Turussa oli toinen, joka hänelle oli rakkain maailmassa, mutta jota hän ei ehkä koskaan saisi, ja Vihdissä oli kolmas, joka oli hänen, mutta josta hän ei millään muotoa huolinut. — Mitä tässä asiassa se voima ja väkevyys auttaa. Toisin on minun laitani. Minä olen heikko kuin varpunen, mutta eipäs minun rauhaani nainen häiritse, vaan mieli iloisena ja pää selvänä minä kuljen ja veisaan: Jubilai, jubilai!

V

Haavuri ratsasti Vihtiin johtavaa tietä ja mietiskeli tämän maailman merkillisyyksiä: