— Mutta hyvä ihminen, etkö sinä tiedä, että hän on ajanut minua takaa ja minua Turussa ahdistellut? Minä sain sen vasta viime tingassa tietää. Minä etsin häntä siellä, mutta hän oli poistunut kaupungista ja, kuten luultiin, matkustanut kotiinsa. Minä se olen, minä, jota hän rakastaa!
— Odottakaahan, kun koetan saada järkeni kiinni! huudahti haavuri. Kyllä minä eläissäni olen asioita yhteen pannut, mutta tätä en olisi osannut. Onko kukaan kuullut mokomaa, että mies rakastuu omaan vaimoonsa! Ja rakastuu sitten vielä niin tulisesti, että kihisee ja kipinöitses!
— Ja hän lähetti sinut tekemään selvät erot minun kanssani?
— Niin selvät kuin suinkin. Mutta ei kai niistä eroista nyt mitään tule, kun kummallakin on mieli yhtäänne.
— Mikä hänen mielensä on, se ei kuulu minuun.
— Ette kai te niin pähkähullu ole, että sellaisen miehen hylkäisitte?
— Onko se sanottu, ettei hän olisi valmis hyökkäämään minkä naisen kimppuun tahansa, kuten hän hyökkäsi minuun, josta hän ei tietänyt edes kuka olin. Ehkä hänellä jo on toinen matkassaan ja toiselle hän sanoo samaa kuin minullekin.
— Parasta olisi kun tulisitte katsomaan itse ja näyttämään muotoanne hänelle.
— Sysmäänkö?
— Niin. Mennään sinne, muuta keinoa minä en tiedä.