— Mitä sinä höpiset? Enhän minä voi taloon tulla juuri nyt, kun olen sieltä lähtenyt.
— Pankaa pojan puku päällenne, niin sitten ei kukaan teitä tunne. Ja niin hienoa nenää ei minun herrallani ole, että hän haistaisi teidät naiseksi siinä hahmossa.
Brita mietti hetkisen, hän tahtoi mennä pois, mutta tahtoi kuullakin kaiken. Lopulta hän sanoi:
— Minä tahdon kaikesta päästä täyteen selvyyteen. Minä tulen!
Hän meni pensaikkoon ja palasi hetkisen kuluttua sieltä pojan puvussa.
— No, kas niin, sanoi haavuri. Te olette päättäväinen ihminen. Ette ainakaan siinä suhteessa ole toisten naisten kaltainen.
He ajoivat Rapalaan uudelleen. Pihalle tultuaan meni haavuri tuvan ovelle ja katsoi sisään.
— Onko herra täällä?
— Ei ole, kuului sieltä parkuva ääni.
— Sinäkö, Hankku, täällä niin haikeita ääniä päästät? Missä herrasi on?