— Kuka sen riivatun roiston matkoista tietää.
— Täällä on tie vapaana, kuiskasi haavuri Britalle, ja yhdessä he astuivat tupaan.
— Mitä on tapahtunut? kysyi haavuri.
— Hän on antanut minulle niin ympäri koko sieluni koteloa, että kaikki paikat punoittavat, vastasi Hankku. Kyllä minä paljon miehiä olen eläissäni nähnyt, mutta en ennen mokomaa. Ei hän viheliäistä luontokappaletta niin pitele kuin naista, varsinkin minua.
— Mitä on sitten oikeastaan tapahtunut?
— Eihän sitä tarvitse mitään tapahtua, ennenkuin hän lyö ja potkii.
— Sitä vartenhan sinä olet tänne tuotukin. Siitähän sinä palkankin saat.
— Jaa-a, riittääkö mikään palkka, maailman juveelitkaan ja kultarahat, kaikesta siitä, mitä minä lyhyenä aikana olen saanut kokea! Herra varjele kuitenkin, mitä onkaan tapahtunut sen jälkeen, kun sinä meistä erosit. Eivät pakanat eivätkä Paapelin peliaalit elä niin kuin tämä mies elää!
— Kerrohan minulle kaikki.
— En minä nyt. Sinullahan on mukanasi vieras, ei se sovi.