— Eiköhän tässä olisi ollut jotain muuta keinoa, jolla olisimme tuon naisen saaneet talosta pois karkoitetuksi? Nyt me käännämme hänen tähtensä koko talon ylösalaisin. Semmoinen niskasta roikottaminen olisi varmasti ollut yhtä hyvä temppu.
— Eihän se auttanut, sen huomasit eilen, sanoi Brita. Pidetään mekin kerran oikein hauskaa, kun kerran sen osaamme tehdä. Sittenhän me kaikin yhdessä saamme oikein makeasti nauraa. Eihän sitä hauskuutta maailmassa muuten saa kuin itse hankkimalla sitä.
— Kyllä sinä olet ihmeellinen otus yhtäkaikki, sanoi Arvid. Sinä saisit varmaankin kuolleetkin nauramaan.
— Sen minäkin uskon, vastasi Brita. Minä olen aivan varma siitä, että isä- ja äitivainajasi tällä hetkellä todellakin nauravat niin, että se taivaan penkki, jolla he istuvat, oikein hytkyy. He katselevat poikaansa ja hänen vaimoaan ja sanovat toisilleen kutkutellen toisiaan: Katsohan, millaisen oivallisen vaimon meidän poikamme tuo kotiinsa! Ja minä niiaan heille syvään ja vastaan: Herra lainlukija ja tuomari, kyllä me koetamme parhaamme mukaan hauskaa pitää Rapalassa.
* * * * *
Iltapäivä oli jo käsissä, kun Arvid paras puku yllään ja Brita hänen rinnallaan ratsastivat kujaa pitkin. Haavuri oli kaikessa hiljaisuudessa ratsastanut edeltäpäin vieden Britan naisvaatteet mukanaan.
He saivat ajaa jokseenkin kauas talosta ennenkuin kohtasivat haavurin, joka tien vieressä odotteli heitä Britan vaatteet nyyttiin sidottuina vieressään.
— Riisu nyt yltäsi, sanoi Arvid, niin me autamme tässä yhdessä haavurin kanssa naisen tamineet sinun päällesi. En minä ennen ole naista pukemassa ollut enkä tiedä, mitenpäin jokainen vaatekappale päälle puetaan, mutta hyvähän on kaikkeen harjoitella. Heitä vain kaikki pois yltäsi.
Britalle tuli hätä käteen. Hän katsoi haavuriin. Tämä ei ollut ymmärtävinään, nauroi vain hissukseen ja vilkutti silmää. Eihän Brita siinä maantiellä näiden molempien miesten nähden mitenkään voinut ruveta itseään riisumaan.
— Minä menen tuonne pensaitten taakse, sanoi hän.