— Silkkiä ja samettia oikein kultausten kera kuin milläkin suurella herralla ainakin, sanoi Arvid.
Näin he matkaa lyhensivät kaikenlaisilla puheluilla. Mutta kun Rapala alkoi näkyä niemen päässä, niin Arvid sanoi:
— Nyt meidän tulee ottaa oikein juhlallinen muoto päällemme ja olla niinkuin onnelliset ainakin. Kunhan en vain kesken kaikkea alkaisi nauraa hohottaa.
— Ei siitä vaaraa olisi, sanoi haavuri. Onnellisiksi teitä kaikki silloin luulisivat.
— Mutta mitä kansaa siellä kartanolla on niinkuin Juhannuksena kirkolla? sanoi Arvid.
— Totta totisesti, siellä on kansaa kuin kirjavia kissoja, sanoi haavuri. Onkohan koko Sysmä tullut tänne iloa katsomaan?
— Siltä melkein näyttää, sanoi Arvid. Taidamme tässä vielä saada aikaan sellaisen mellakan, että koko maa siitä puhuu pitkät ajat.
— Antaa tulla vain, sanoi Brita. Kyllä minä osaan olla naisena, sen minä takaan.
— Ratsasta sinä edeltä, sanoi Arvid haavurille, kuten tapana on suurien vieraitten saapuessa, ja ilmoita, että nyt se tulee emäntä Rapalaan.
Haavuri ajoi edeltä, ja kun Arvid ja Brita saapuivat pihamaalle, niin menivät heidän silmänsä aivan selälleen, sillä siellä he näkivät kaikenlaista väkeä suuren määrän. Siellä oli Sysmän kirkkoherrakin koko perheensä kanssa, ja siellä oli kaikkien kirkonkylän talojen herrasväkeä.