Hän raapi päätään.
— Hän oli varmasti oikeassa sanoessaan Mikolle, että parempi olisi ollut kirje kuin sadanviidenkymmenen markan lahjat. Minä kirjoitan hänelle nyt oikein hyvän ja rauhoittavan kirjeen.
Hän istui pöydän ääreen ja alotti kirjeen. Samassa tuli muuan mallihuoneen työmies Kallen puheille.
— Mitä nyt on asiaa? sanoi Kalle. — Minulla ei olisi aikaa.
— Johtaja antaa anteeksi, mutta kyllä minulla on tärkeää sanottavaa. Siellä miehet ajattelevat lakkoa, kun tietävät, että nyt on tiukka paikka.
— Ovatko he ihan hulluja! sanoi Kalle ja hyppäsi seisaalleen.
— He ovat tahtoneet meitäkin sieltä mallihuoneesta saada joukkoonsa. Emme ole vielä päättäneet, kun tämä pöytätilaus on ollut niin kovasti kannattava ja kun sekin sitten kai jää, sillä olen kuullut muuallakin jo valmistettavan samanlaatuisia. Ja silloinhan meidän on pakko lopettaa, koska ei jokainen poika kuitenkaan tässä maassa… Niin että olisi hyvä, jos vielä…
Kalle kiitti miestä ja käski häntä pitämään suunsa kiinni koko asiasta.
Hän jätti kirjeen, etsi insinöörin ja kertoi hänelle asian.
— He tahtovat tietysti lisää palkkaa, sanoi hän.