— Mitä muuta he tahtoisivat!
— Mutta kannattaako meidän maksaa?
— Voimmehan laskea.
Konttorinpuolelta he ottivat numerot kaikista menoista ja tuloista. Insinööri istui laskelmien ääreen. Hän oli synkän näköinen. Kun hän oli päättänyt, kirkastuivat hänen kasvonsa.
— Me uskoimme, että saisimme shrapnellista kolme markkaa voittoa.
— Niin teimme ja siinä uskossa olen elänyt, että kun vauhti nyt lisääntyy, niin lopulta se on juuri se summa, vastasi Kalle.
— Joulukuulla saimme voittoa ainoastaan yhden markan. Työpalkat ja pieni tuotanto nielivät kaiken muun. Viime kuussa, epäilemättä juuri sinun tekemiesi muutamien parannusten takia, kohosi voitto äkkiä neljään markkaan. Keskimäärin siis olemme saaneet voittoa päälle kolmen markan. Meidän kannattaa maksaa siis.
— Maksetaan herran nimessä, kun kannattaa. Miehet ovat sen ansainneet!
Samana päivänä ilmoitettiin kaikille miehille, että siitä päivästä alkaen maksetaan aivan kautta koko konepajan jokaiselle työmiehelle palkkaa viisitoista penniä lisää tunnilta.
Seuraavana päivänä kohosi shrapnellien tuotanto tuhanteenseitsemäänsataan. Ja siinä se sitten pysyi. Kuullessaan sen löi Kalle riemusta kätensä yhteen.