— Tietysti, vastasi Jaakkola kohteliaasti.
— Minä tahtoisin hiukan katsella liikkeen kirjoja.
— Heti paikalla.
Hän toi Kallelle heti eteen kaikki kirjat. Kalle alkoi niitä selailla. Hän näki numeroita ja yhteenvetoja, kaikenlaisia sarekkeita ja nimityksiä. Häntä hävetti. Hän ei päässyt mistään selville. Hän ei voinut löytää mitään yksinkertaista lopputietoa.
— Tämä on nyt kai sitten sitä kaksinkertaista kirjanpitoa, sanoi hän itsekseen. — Kuka tästä selon ottaa?
Hän selaili vielä hetkisen peittääkseen hämilläoloaan. Sitten hän laski kirjat syrjään ja lausui:
— Jaha. Sanokaa nyt, paljonko meillä on tätä nykyä kassassa.
Jaakkola avasi kassakaapin, otti sieltä rahalaatikot esiin, mainitsi, paljonko siellä oli ja paljonko oli pankissa juoksevalla tilillä. Summa oli suurehko, mutta sittenkin se Kallesta tuntui liian pieneltä, kun hän päässään laski, mitä shrapnellit olivat jo tuottaneet voittoa ja mitä muilla töillä oli ansaittu. Hän ei kuitenkaan tohtinut sanoa vielä mitään.
Konttoriajan lopulla Miettinen huomasi Kallen odottavan häntä. Hän jäi viimeiseksi.
— Minä en tullut kirjoista hullua hurskaammaksi.