Hän aivan kirkui ja huitoi käsillään. Kalle ei katsonut enää tarpeelliseksi jatkaa keskustelua, hän meni eteiseen ja otti ylleen päällystakkinsa.
Leski riensi jälestä.
— Myykää koko konepaja minulle. Minä palkkaan teidät sinne johtajaksi. Te kykenette siihen, minä uskon sen.
Kalle suuttui. Hänenkö olisi pitänyt luopua kaikesta näin vähällä?
— En. Minä sanon: en. Kuuletteko, minä sanon: en!
Ja sitten hän paiskasi oven kiinni. Leski juoksi portaille hänen jälestään.
— Antakaa minulle takaisin rahani!
Kalle astui portaita alas vastaamatta sanaakaan.
— Varas, varas!
Hän pääsi kadulle. Hänen olisi tehnyt mieli mennä lyömään tuota naista. Haukkua häntä varkaaksi, häntä, joka ei koskaan voinut toisen omaan koskea. Mutta hänhän oli nainen, ja mitä hyötyä olisi, jos vielä tappelisikin. Tyyneyttä tarvittiin nyt, ennen kaikkea tyyneyttä.