— Vähät siitä, kun kahden ihmisen onni on kysymyksessä. Almalle on tullut pieni sekaannus, nyt hän sen suorii.
Kirkkoherra katsoi Almaan.
— Onko se niin?
— On.
— Ja mitä Mäkelä sanoo?
— Ettei hän tahdo olla minun onneni tiellä.
— Ei minulla sitten ole mitään vastaan, vaikka tämä onkin vähän tavatonta.
Asiat sovittiin, ja kun Kalle ei vielä ollut muuttanut papereitaan
Helsinkiin, niin pianhan kaikki suoritettiin.
— Minulla on siellä kaupungissa konepaja, sanoi Kalle. — Ja kun kirkkoherra kolmannen kerran täällä kuuluttaa meitä, niin vannon, että silloin kirkon katossa riippuu oikein komea kuparinen ja rautainen kruunu. Riittääkö kolmekymmentäkaksi haarukkaa?
— Te olette aina samanlainen, sanoi kirkkoherra. — Aina pidätte kiirettä ja aina touhuatte.