— Vähät nyt kaikesta, konepaja on sittenkin meidän! sanoi Miettinen.
Hänen kasvonsa aivan säteilivät ilosta, kun he tulivat kadulle.
— Kiitos siitä, että sanoitte meidän, lausui Kalle.
Hän meni kukkakauppaan, ensi kertaa eläissään, osti ruusuja kimpun ja seisoi asemasillalla odotellen leskeä kello kolmen junalle. Hän ojensi kukat hänelle ja sanoi:
— Pitäähän teilläkin olla juhannusiloa. Ottakaa tämä kukkaluuta!
Leski oli makea ja keimaileva. Kalle oli kuin kuumilla hiilillä. Hän hengähti helpotuksesta, kun juna läksi liikkeelle.
Juhannusaaton hän istui ojankaivuukoneen piirustusten ääressä.
— Riittäähän tämä hengen kokko minulle nyt! sanoi hän.
Seuraavana päivänä hän tapasi insinöörin. He olivat niin iloisia, että nauroivat ääneen toisensa nähdessään. Ja kun asiat olivat selvitetyt, lausui insinööri:
— Muista ajoissa hankkia itsellesi huoneisto, jos häät vietät kolmen viikon päästä.