— Minnekähän minä sen vaimoni olisinkaan vienyt, ellet olisi huomauttanut? sanoi Kalle nauraen. — Minä en koskaan tule ajatelleeksi tällaisia asioita.
— Siksi pitääkin minun pitää siitä huolta, sanoi, insinööri.
— Riittääköhän kymmenen huonetta?
— Kolme riittää. Sinun työhuoneesi, makuuhuone ja arkihuone, joka samalla on ruokailuhuone.
— Mutta jos tulee lisää väkeä.
— Siksi ennätät kyllä vuokrata uuden. Eihän vuokrasopimus sido kuin vuodeksi.
— Minä olen aivan sekaisin nykyään, minä puhun paljasta roskaa, minä en osaa kohta ajatellakaan enää.
— Ei se ole tarpeellistakaan vähään aikaan.
Kalle vuokrasi huoneiston, joka sattui olemaan vapaana, vaikka kesäkuu oli jo lähellä loppuaan. Kun hän sinne Mikon seurassa tuli, tuotettuaan entisestä asunnostaan kaiken sen, mikä oli hänen yksityistä omaisuuttaan, istui hän maalta tuomansa vanhan matkalaukun päälle keskelle tyhjää huonetta ja katseli ympärilleen:
— Täällä pitäisi kalustaa!