— Minä olen saman neuvon sanonut niin monelle ennen teitä.
— Samapa se. Minä siitä ainakin hyödyin. Ja se on pääasia!
Konepajassa Kallea aluksi oikein huumasi sen suuri, korvia tukkiva pauhu. Monenlaisten koneiden käynti ja niiden synnyttämä ääni nostatti veren hänen kasvoilleen. Täällä oli uusia suuria koneita, jotka hän voi ottaa omakseen, vallita niitä ja tarkoin tuntea niiden toiminnan salaisuuden. Hän etsi työnjohtajan ja ilmoitti nimensä. Hänelle annettiin paikka koneen ääressä, joka puristi metallilevyn määrätyiksi muodoiksi. Tällainen kone, vaikkakin paljon pienempi ja yksinkertaisempi, oli ollut hänen entisessäkin työpaikassaan.
— Osaatteko käyttää tällaista konetta? kysyi työnjohtaja.
— Luulen osaavani.
Työnjohtaja näytti koneen käynnin, ja kun Kalle oli muutamia levyjä pannut koneeseen ja se oli toiminut hyvin, sanoi työnjohtaja:
— Ottakaa työpuku yllenne ja ryhtykää toimeen.
Vasta silloin Kalle huomasi, että hänen yllään olikin ainoa, paras pukunsa. Mutta hän ei tahtonut mennä kotiaan muuttamaan toista.
— Se on kotona. Minä teen tässä puvussa nyt.
— Voitte saada rasvaa koneesta siihen. Minä tuon teille varatakkini.