Konttoriin palattuaan ei Kalle sinä päivänä kyennyt enää mihinkään työhön. Hän katseli toisten työtä. Ja katsellessa hänelle selvisi, mitä nyt oli tullut hänen elämäänsä. Nyt hän ei enää ollut olento, joka hoiti kuollutta konetta, hän voi luoda jotain uutta, voi kehittää entisiä muotoja edelleen. Ja tämä ajatus tuntui niin ihmeen oudolta ja samalla mieltä hivelevältä. Tämä oli ala, jolla ei ollut rajaa, tässä ei mikään enää häntä pidättänyt.
Samana iltana hän etsi tuon entisen saksankielen opettajattarensa, jonka luona hän ei ollut pitkään aikaan käynyt. Hän tiesi, että nyt hän tarvitsi vieraan kielen kokonaan valtaansa.
Kallen koko elämä sai uuden muodon konepajassa. Hän ei ollut millään tavoin sidottu olemaan yhdellä kohtaa, vaan sai huoleti liikkua tehtaan eri osissa. Monasti hänen täytyi käydä asioilla, kun insinöörit lähettivät hänet valvomaan jotain työtä, mutta usein hän läksi sinne aivan syyttäkin, ainoastaan jonkinmoisen salaisen voiman vetämänä.
Yhä uudelleen ja uudelleen hän palasi sulatusuunien luo. Siellä, missä metalli pakotettiin tottelemaan ihmistä ja ottamaan varmat, määrätyt muodot, olisi hän voinut olla vaikka kuinka kauan. Siellä olevat koneelliset laitteet olivat yksinkertaiset, ne eivät häntä vetäneet puoleensa, mutta hän katseli aina suurella nautinnolla, kuinka sula metalli valui muottiin. Ja hänestä tuntui aivan siltä, kuin tuo metalli olisi kuva hänestä itsestään. Nyt hänkin oli joutunut sulatusuuniin, oli valmistunut käytettäväksi maailmaa varten, ei tarvittu muuta kuin muotit, joihin pääsisi valumaan.
Työ insinöörien seurassa tuli hänelle hyvin rakkaaksi. Jota selvemmin hän huomasi tietopuoliset puutteensa, sitä kiivaammin hän koetti niitä korjata. Entisessä työssään oli hän aina valmistanut vain koneen osia, täällä syntyivät itse koneet kaikessa ihmeellisessä monipuolisuudessaan. Tehtaalla oli muutamia määrättyjä tuotteita, joiden avulla sen toiminta pääasiassa pysyi pystyssä. Niitä Kalle tutki ja teki niihin pieniä korjauksia, joista ne tulivat käytännöllisemmiksi. Kauan aikaa häntä erikoisesti ihastuttivat moottoriveneiden koneet. Niitä hän joka puolelta tutki, kyllästyi sitten, kun sai kuulla, että sillä alalla oli jo tehty sellaisia edistysaskeleita muissa maissa, että kukaan tuskin voi löytää mitään uutta niihin, sai tyytyä kopioimaan ainoastaan toisten keksintöjä.
Insinöörit eivät lähettäneet mitään uusia piirustuksia koskaan konepajan puolelle, ellei Kalle ollut niitä tarkastanut. Hän teki usein hyvin sattuvia huomautuksia, antoi käytännöllisiä ohjeita, jopa joskus kiivaassa väittelyssä kumosikin toiset.
— Te kulutatte kaiken aivoissanne yksinomaan koneisiin, nuori mies, sanoi Bergman. — Milloin te aiotte elää?
— Mitä elää?
— Itse elämää.
— Eiköhän tämä jo riitä?