— Te mahdatte olla suuri lapsi, koska niin sanotte. Jos te arvelette, että elämä on siinä, että me aina teemme ja teemme jotain, niin eihän vanhoilla päivillä ole enää edes mitään, mitä muistelisi. Onko teillä täällä edes naistuttaviakaan?
— Onhan noita, mutta ne ovat sitten myös sen mukaan.
— Minä toimitan teille uusia.
— Mitä minä niillä teen?
— Kyllä nainen opettaa, mitä hänellä tehdään, sanoi Bergman nauraen.
Kalle joutui suureen seurapiiriin Bergmanin kautta. Se ihmeellinen mukautumiskyky, joka Kallessa oli, tuli tällöinkin esiin. Kyllähän hän alussa astuessaan hienoihin asuntoihin pelkäsi käyttäytyvänsä kömpelösti, mutta voimakas ja joustava ruumiinsa esti häntä tekemästä mitään sellaista, joka olisi ollut rumaa tai loukkaavaa. Ja sitten oli hänellä tuore luontainen iloisuutensa, joka piankin astui esiin, jos hänelle vain oltiin ystävällisiä. Bergman jokaiselle uudelle tuttavalle esitteli hänet apulaisekseen "siellä meidän konepajalla". Hienotunteisesti hän täten syrjäytti sen, että Kalle oli ainoastaan työmies. Muuta ei tarvittu, ihmiset tunsivat vaistomaisesti vetovoimaa tätä nuorta miestä kohtaan, joka oli terve, lahjakas ja aina iloinen.
Alussa Kalle hiukan kummasteli sitä usein liian kepeätä keskustelutapaa, jota naiset käyttivät hiukankaan tutummiksi tultuaan, mutta hän tottui siihen pian ja sillä oli häneen aivan oma viehätyksensä.
Ja sitten hän joutui tähän pyörteeseen! Nautinto tuntui hyvin suurelta, ja elämä tuntui siten saavan kuin aivan uuden ja voimakkaan värityksen. Ja sitten näiden joukossa ei kukaan vaatinut häntä tilille, ei ehdottanut avioliittoa. Kaikella oli hetken huumaava ja mihinkään velvoittamaton lumous.
Tähän aikaan Alma kirjoitti hänelle tavallista useammin ja kipeästi hän sanoi kaipaavansa Kallen puolelta edes joitakin helliä sanoja. Kuinka kömpelöiltä tuntuivatkaan Kallen mielestä nämä palvelijattaren kirjeet. Hän aikoi jo monta kertaa selittää Almalle, että turhaa hänen oli odottaa enää entistä sulhastaan, vaan parempi oli, että hän kääntäisi silmänsä johonkin toiseen mieheen, joka epäilemättä ottaisi hänet mielellään vaimokseen. Mutta sitten tuli jonkinmoinen katumus. Hän oli antanut lupauksensa, hänen täytyi se pitää, hän oli vapaa vasta silloin, kun Alma hänet päästi.
Alman kirjeitten jälkeen hän aina tylysti kohteli niitä naisia, jotka hänen seurassaan silloin olivat. Mutta jota karkeammin hän menetteli, jota sydämettömämpi hän oli, sitä suuremman viehätyksen se vain näytti hänelle antavan. Naisten kiintymys tuli yhä suuremmaksi. Riitakohtausten jälkeen tuli jälleen nautinnon täyttämiä aikoja.