— Minä olen hänen kanssaan ollut salakihloissa jo vuoden.

— Silloin voin sanoa, etten ole missään suhteessa.

— Ettekä ole aikonutkaan?

— Olin aikonut, sen tunnustan suoraan, sillä hän miellytti minua.

Bergman oli vähän aikaa vaiti.

— Onko hän teille millään tavoin ilmaissut tunnettaan?

— Ei suorastaan, mutta olen ajatellut, että hän on mieltynyt minuun. Älkää pahastuko, mutta minä olen viime aikoina saanut nähdä niin paljon sellaista naisten suhteen, että olen tullut arvelleeksi saavani melkein kenet tahansa omakseni, jos vain tahdon. Mutta kun hän on teidän morsiamenne, niin se muuttaa asian. Minä en ole koskaan varastanut. Ne, joiden kanssa olen ollut, ovat ainakin minun tietääkseni olleet aivan vapaita tekemään mitä tahtovat.

— Teidän tulee kai sääli minua ja senvuoksi…

— Ei sääli, ei suinkaan. Minä uskon, että rakkaus voi olla toisinaan heikko, ja silloin mieltyy syrjäisiin, mutta se palaa, jos se kerran on ollut olemassa, palaa aivan varmasti.

— Sitä minäkin olen uskonut.