— Nyt sanotte väärin. Ettepäs tiennyt, lausui leski veikeästi. —
Kilot on oikein, mutta grammoja on seitsemänsataa.
Äkkiä hän löi kätensä yhteen kovasti hämmästyen.
— Minulla oli silloin paksut kengät jalassa, nyt minulla on kotikengät. Te olette varmasti ollut oikeassa. Mikä lahjakkaisuus, mikä lahjakkaisuus! Hyvä jumala, onko teillä edes maailmassa tilaisuutta päästä eteenpäin? Tuollainen mies ei saa jäädä avun puutteessa syrjään, ei koskaan. Enkö minä voisi jollain auttaa?
— Juuri sen vuoksi olemme tulleet, sanoi insinööri.
Ja sitten hän selitti koko konepajan jutun ja kuinka hän juuri sen vuoksi on uskaltanut tähän hommaan ryhtyä, että hänellä on tiedossa sellainen apulainen kuin Kalle oli.
— Sitä minä en ihmettele, sanoi leski. — Sellainen kyky, sellainen kyky!
Vähän ajan päästä oli leski valmis mihin tahansa. Kun hän oli jo suostunut, luetteli insinööri hänelle kaikki varmuudet, henkivakuutukset, toisen takaajan, äsken tulleen suuren tilauksen. Leski oli aivan tyytyväinen. Hän vakuutti, että jo insinöörillekin hän olisi ollut valmis menemään takuuseen, mutta teki sen kahta vertaa suuremmalla ilolla, kun sai tarjota sen kahdelle kunnon miehelle.
Ja nyt hän kyseli yhtä ja toista konepajasta ja mitä siellä valmistetaan. Ja kun hän kaiken sen oli saanut tietää, niin hän arveli voivansa hankkia muutamia tilauksia sinne hänkin vuorostaan.
— Minä en lupaa mitään varmasti, minä en lupaa mitään. Minä koetan ainoastaan. Ja pikkuisia tilauksia, ei muuta kuin pikkuisia.
Nyt hänen jo täytyi tarjota viiniä ja hän meni sitä etsimään.