— Hän hankkii meille, oikeammin teille, vaikka mitkä tilaukset. Hänellä on hyvin huomattavia sukulaisia, hän käy niitten kimppuun, sanoi insinööri. — Mikä oivallinen keksintö tuo hänen punnitsemisensa.
— Hän sen keksi, minä huomasin sen hänen silmistään. Täällä on moni nainen tahtonut sitä koettaa, ja minä näen sen heti aina heidän tavoistaan, kaikilla on samat räpättävät liikkeet ja kaikilla sama vikinä. Olkoot sitten nuoria tai vanhoja.
Viini tuotiin ja maljoja kilisteltiin. Insinööri sanoi kiiruhtavansa vielä pankkiin ja panemaan velkakirjan kuntoon, jotta sitten seuraavana päivänä takaajat saisivat kirjoittaa siihen nimensä. Insinööri pyyteli kovasti anteeksi sitä, että hänen vielä samana iltana täytyi lähteä Pietariin ja että hän siis ei voinut tulla noutamaan allekirjoitusta, niinkuin kohteliaisuus olisi vaatinut. Kallen täytyi tehdä se yksinään.
Leski antoi sen niin kovasti mielellään anteeksi.
— Eihän sellaiset pikkuasiat voi tulla kysymykseenkään meidän, vanhojen tuttujen kesken.
Itsestään leski, ryypättyään kolmannen lasin, ehdotti, että laina otettaisiin ainoastaan kuudeksi kuukaudeksi sillä hän olisi silloin valmis antamaan itse rahat. Ne olivat talletustilillä, mutta hän voisi sanoa ne heti huomenna irti. Lainan voisi panna Kallen nimiin, ja sitten insinööri ja tuo toinen takaaja takaisivat.
— Se on meille molemmille edullista, sanoi leski. — Minä saan sillä tavoin puolen prosenttia enemmän korkoa ja te saatte rahat puolta prosenttia huokeammalla, kuin mitä pankki ottaa.
Hyvin herttaisten jäähyväisten jälkeen he erosivat, lesken vielä eteisessä ihailtua Kallen keksimää kamiinia ja kehotettua häntä tulemaan varmasti seuraavana päivänä.
Kadulla Kalle sanoi:
— Mutta eikö tuota ämmää puijata kovasti?