— Ei sentään. En tiedä hänen tehneen ainoatakaan huonoa afääriä. Hänellä on sittenkin jonkinmoinen vaisto, joka häntä johdattaa. Ulkomuoto ei yksin riitä hänenkään edessään, tarvitaan siihen jotain muutakin. Hän oli nuoruudessaan hyvin onnettomassa avioliitossa, mies oli hullu nimittäin. Hän tuli siitä hiukan kummalliseksi, mutta muutamissa suhteissa hän on vielä nytkin aivan ihmeellisen nerokas. Jos hän olisi ollut nuori, niin olisin sitonut hänet liikkeeseemme aivan kiinteästi. Hänessä on jotain, mitä, en voi sanoa, mutta hänessä on liikeälyä. Minä tiedän, että hän vielä nytkin ostaa ja myy kartanoita ja joka kerta voittaa. Hän aivan kuin haistaa jokaisen tilan oikean arvon. Ja mitä tulee metsiin, sanoo hän niiden kauppa-arvon ja kantojen lukumäärän melkein numerolleen, kun vain on hetkisen metsää katsellut. Uskokaa minua, kun hän ihaili teidän kykyänne painon määräämisessä, niin se oli aivan puhdasta ihailua. Jotain yhteistä lienee teissä ja hänessä. Kun huomenna menette hänen luokseen, niin kannattaa tutkia häntä tarkemmin. Hän jättää imelyyden hyvin pian, jos vain ottaa selvät asiat käsiteltäviksi.
Illalla insinööri läksi Pietariin.
Seuraavana aamuna Kalle kävi etsimässä tuon tilanomistajan ja he läksivät yhdessä pankkiin allekirjoittamaan. Tämän tehtyään hän meni lesken luo.
Leski oli pukeutunut hienoksi ja näytti odottaneen, sillä eteisestä näkyvän ruokasalin pöydällä olivat jo kahvikojeet valmiina ja kahvikannu peitettynä.
Kalle oli hyvin luonnollinen ja iloinen. Hän ei enää millään tavoin tahtonut vaikuttaa lesken ihailuvimmaan, vaan muisti insinöörin sanat. Leski otti paperin, kävi sen keralla eräässä läheisessä huoneistossa todistuttamassa nimensä ja ojensi sen sitten Kallelle.
— Tässä on paperi. Ja mitä noihin minun rahoihini tulee, niin kävin heti aamulla pankissa. Kuuden kuukauden päästä saatte ne käteenne.
He alkoivat juoda kahvia. Pöydän toiselta puolen katsellessaan tuota rumaa ja ryppyistä naamaa, joka makeutensa tähden edellisenä päivänä oli tuntunut ilettävältä, alkoi Kalle siitä pitää. Siinä oli jotain, joka lumosi yhtäkaikki. Silmissä se oli, aivan varmaan silmissä, sen hän päätti.
— Insinööri Salo kertoi täältä mennessämme, että teillä on erinomainen kyky arvioida silmän avulla, sanoi Kalle.
— Ei mikään erinomainen, mutta kyllä minä jokseenkin täsmälleen aina sanon. Sentähden minä eilen pidin tuosta teidän kyvystänne. Se on samaa, mutta toisessa muodossa. Jos minä nuorena olisin saanut ottaa osaa asioihin, niin olisin varmasti saanut jotain aikaan. Mutta siihen aikaan eivät nuoret tytöt olleet muuta kuin avioliittoa varten. Minä olen nyt vasta vanhoilla päivilläni saanut käyttää muutamia ominaisuuksiani, jotka nuorena olisivat voineet kehittyä vaikka kuinka pitkälle. Nyt ne ovat hajallaan, aivan kuin helmet vadissa, vailla yhdistävää lankaa.
Leski oli tämän sanonut aivan vakavasti, ja Kallea kouristi se ajatus, että ihmisen elämä voi ehkä pienen sattuman kautta mennä aivan hukkaan. Hän oli pelastunut, mutta kuinka monta kertaa hänkin olisi mennyt tuollaiseksi kasaksi nauhattomia helmiä, ellei insinööri olisi voimakkaalla kädellään pistänyt kaiken läpi varmaa pidintä.