— Minä olen ajatellut, jatkoi leski, että vaikka ihminen olisi kuinka kyvykäs tahansa ottamaan oppia vastaan, ei hän kuitenkaan koskaan saavuta sitä, minkä terve havainto antaa. Ja tuo havainto on synnynnäinen, sitä ei saa se, jolla sitä ei ole. Tiedättekö mitä minä olen ajatellut viime aikoina?
— No?
— Sellaista auraa, jota voisi käyttää suon kuivauksessa tarvittavan suuren pääojan tekemistä varten. Sitä ei ole, se on keksittävä. Mikään tavallinen oja-aura ei tule kysymykseen, koska se on liian raskas.
— Siis sen pitää käydä moottorin avulla.
— Niin, tietysti. Sen täytyy voida helposti liikkua vaikka kuinka pehmeällä suolla, vajoamatta. Ja kun suomme ovat usein entisiä metsämaita, jotka pohjaveden kasaantumisen ja sen synnyttämän kasvullisuuden kautta ovat tulleet vetisiksi, ja siis alla on kantoja, niin täytyy sen voida kiskoa ne ylös. Sitten sen pitää voida leikata turve ja nostaa se syrjään. Sillä on siis oleva hyvin monta ominaisuutta.
— Mutta kannattaisiko sellainen? Jos koneen keksisikin, ja miksi sitä ei voisi keksiä, niin kuka sen ostaisi?
— Siinähän se juuri on, että se kannattaa. Tuollainen kone voidaan siirtää pitäjästä pitäjään, sen voi omistaa lääni, käyttää sitä kaikkialla. Pääoma, joka on käytetty sen hankkimiseen, kuoleentuu sillä tavoin pian.
— Se on totta. Se ei siis estä. Mutta käyttövoima? Ajatteletteko turbiineja lähinnä olevissa koskissa ja siten saatavaa sähkövoimaa.
— Turbiini tulee kalliiksi ja on tarpeeton, kun suo on kaivettu, ellei sitä käytetä sitten myllyä varten. Ei, siirrettävä dynamo, jota käytetään yksinkertaisesti höyryn voimalla, koska puuta voi saada aina suon läheisiltä seuduilta, siis jonkinmoisista erämaista, huokealla. Minä en tiedä, mutta jos minä olisin nuori, niin rupeaisin insinööriksi. Yksinäni minä aina ajattelen tuollaisia asioita. Ei mitä jo on olemassa. Minä en koskaan ole huvitettu sitä, mitä on saatu valmiiksi, ei, vaan sellaista, joka olisi hyödyllistä, mutta jota vielä ei ole löydetty. Jokainen keksintö, joka on välttämätön, menestyy aina.
Kalle katsoi pitkään tuohon vanhaan naiseen, joka istui vastapäätä häntä, tuohon eilen vielä hupsuksi luulemaansa, ja hän tunsi syvää kunnioitusta.