— Raamatussa puhutaan eräässä kohdassa siitä, että me olemme joko kylmiä tai kuumia tai… Ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan?
Anna oli aivan tulipunainen.
— Kyllä minä ymmärrän, että minä olen penseä.
— Niin juuri. Ja minun tekisi mieleni sanoa samaa kuin sanassa, että minä heitän sinut pois.
— Mitä oikeastaan on tapahtunut? huudahti Anna.
— Sinun ei tarvitse kaikkea tietää, mutta pidä se sentään tietonasi, että kun Antti tässä murhajutussa on joutunut ahtaalle, niin ei johdu mistään muusta kuin siitä, että hän on rakastanut sinua. Hänen rakkautensa on ollut tuollainen kirkkaasti palava lyhty, ja nyt se on ihmisten silmissä verellä tahrittu sen vuoksi, että sinä et ole osannut pitää silmiäsi auki. Ja nyt saat mennä omiin hommiisi, sillä minulla on Kallen kanssa neuvoteltavaa.
Anna meni nöyrästi huoneesta pois.
— Kylläpä olitte hänelle ankara, sanoi Kalle.
— Mitä hänestä tulee, ellei hänessä ole ruotoa. Ellei hän tästä nyt herää, niin ei hän sitä tee koskaan. Mutta puhukaamme taas siitä asiasta. Minä sanoin jo matkalla, että Erkki ei voi olla syyllinen. Kun Anna nyt kertoo, että poika jätti autonsa Mattilan riihen luo, niin tiedämme myös, että se auto, jonka pyörän jäljet näimme tallin nurkan takana, ei olekaan hänen autonsa ollut, vaan siinä on tullut murhaaja.
— Minä en sitä heti huomannut, tunnusti Kalle.