— Jos Erkki ei olekaan ottanut pistolia, vaan sen on ottanut joku toinen, niin on siis siinä juuri sen toisen ihmisen sormien jäljet.
— Aivan oikein.
— Mutta poliisi Salo piteli sitä nimismiehen läsnäollessa kädessään, siis siinä on hänen sormiensa jäljet.
— Mutta näittekö, millä tavalla hän sitä piteli?
— Odota vähän, sanoi vanha emäntä. — Sinähän sen löysit tallin ikkunalaudalta. Siinä on siis sinun sormiesi jäljet. Ettet vain sinä sekaannu nyt siihen! Sinä olit ensimmäisten joukossa, jotka tulivat ruumiin luo ja sinä olet voinut siis ottaa maantieltä pistolin talteen — ei, senhän otti Antti talteen — mutta sinä olet voinut ampua.
— Jos nimismies saa päätellä, niin hän voi sillä tavalla ajatella kylläkin, sanoi Kalle. — Mutta olkaa rauhassa, minä en ole Mattia ampunut. Ja mitä tulee pistolin pitelemiseen, niin minä tiedän jo vanhastaan, että tuollaisia esineitä ei saa sillä tavalla käsitellä, että sekoittaa sormien jäljet. Minä en siis tarttunut laisinkaan pistoliin, vaan poliisi otti sen, ja hän ei pidellyt sitä laisinkaan päästä vaan piipusta kiinni.
— Nyt minä muistan, sanoi vanha emäntä. — Minä silloin vähän ihmettelin, kuinka poliisi ei osaa pitää oikealla tavalla ampuma-asetta ja aioin jo siitä hänelle huomauttaa. Ja sitten nimismies sanoi, että poliisin oli otettava pistoli sääntöjen mukaan talteen.
— Sillä hän tarkoitti, että se oli käärittävä hyvin hellävaroen silkkipaperiin ja käsiteltävä yleensä niin, että kenenkään käsi ei päässyt siihen enää tekemään mitään merkkejä.
Vanha emäntä mietti hetkisen.
— Jos minun luokseni tulee sellainen henkilö, jota minä epäilen murhaan syylliseksi ja minä tarjoan hänelle esimerkiksi jotakin juotavaa aivan puhtaasta lasista, sanoi emäntä, — ja hänen mentyään käytän tuota pulveria, niin saan kuvan hänen sormiensa jäljistä? Onko se niin? Tai jos minä säilytän tuon lasin oikein tarkasti ja annan ottaa siitä myöhemmin tuon kuvan?