— Sinäkö siinä olet, sanoi vanha emäntä nousten istumaan. — Minulla oli vähää ennen heräämistäni sellainen hyvä tunne, aivan kuin rakas ystävä olisi istunut rinnallani. Ja eihän se ollutkaan mitään muuta kuin rakas ystävä, kun sitten näin sinut. Tunsin itseni niin kovin raukeaksi. Nimismies oli täällä, ja minä väittelin hänen kanssaan. Olen minä ennenkin miesten kanssa väitellyt enkä ole siitä väsynyt. Mutta se mies on niin makea, että tekisi mieli pestä kätensä aina vähän päästä, kun tuntee ne tahmeiksi. Eivät ne sellaiset ihmiset sovi meidän maalaisten kanssa yhteen. Niillä on niin kovin toisenlainen puhetapakin.
Kalle vilkaisi ympärilleen, jotta kukaan ei häntä vain kuulisi, ja sanoi sitten:
— Kamreeri soitti minulle ja käski ilmoittamaan teille, että viisi seteleistä on tullut takaisin pankkiin.
Vanha emäntä oli vähän aikaa aivan liikkumaton.
— Sanoiko hän, kuka ne on tuonut?
— Ei sanonut. Pyysi vain teille ilmoittamaan.
— Eikö hän luottanut sinuun?
— Ehkä ei tohtinut, jos puhelinkeskuksessa olisi kuunneltu.
— Se on viisas ja varovainen mies. Sanoiko hän todellakin, että setelit ovat tulleet pankkiin takaisin?
— Ei siinä muodossa. Hän sanoi, että viisi emännän merkillä varustettua lammasta on löydetty.