— Ei se ole vielä mikään todistus, sillä hän on aivan hyvin voinut saada setelit ensin muualta.
— Mistä muualta?
— Vaikkapa murhaajalta. Kun me tiedustelemme häneltä, mistä nuo setelit ovat hänelle tulleet, niin päästään oikeille jäljille. Jos hän olisi rikoksen tehnyt, niin totta kai hän olisi ollut siksi varovainen, että ei olisi vienyt noita seteleitä juuri samaan pankkiin, josta ne olivat lähteneet liikkeelle.
— Mutta eihän hän sitä tietänyt, että ne olivat siitä pankista?
— Tiesipä, sillä heti samana iltana, jona murha tapahtui ja kuulustelu pidettiin, minä kerroin lainanneeni rahat ja ottaneeni ne ensin säästöpankista ja kirkolla antaneeni Matille ne tuhannen markan seteleinä. Totta kai hän rikostutkijana olisi ollut siksi varovainen, ettei juuri tällaisina päivinä olisi vienyt samoja seteleitä sinne.
— Mutta peittääkseen sitä hän oli juuri nimenomaan liannut niitä.
— Tai sen on tehnyt murhaaja eikä hän. Jollakin tavalla ovat rahat kiertäneet kädestä käteen näinä päivinä ja tulleet juuri nimismiehelle.
— Mutta kun hänen täytyi maksaa juuri nuo viisituhatta markkaa, niin hän käytti siihen näitä rahoja, väitti Kalle.
— Kuulehan nyt, poika, vanhan ihmisen tyyntä ajatusta, sanoi emäntä. — Nimismiehellä on virkatoimiensa vuoksi aina rahoja. Maksaakseen nuo viisituhatta markkaa säästöpankkiin olisi hän varsin hyvin voinut ottaa kruunun rahoja ja panna setelit siihen kassaan. Sitäpaitsi hän tiesi tuon summan lankeavan määräpäivänä maksettavaksi ja olisi varsin hyvin ennättänyt käydä vaihtamassa nuo setelit toisiin vaikka Helsingissä. Kun hän kerran on rikostutkija, niin ei hän voi noin suurta virhettä tehdä. Juuri setelien likaaminen osoittaa, että murhan tekijä ei ole mikään erikoisen viisas henkilö, koska hän koettaa noin kömpelöllä tavalla peittää jälkensä.
— Mutta onhan hän tähän asti osannut peittää jälkensä aivan mestarillisesti.