— Ja jos minä nyt koettaisin pettää teitä? Olette kai sitäkin ajatellut? kysyi nimismies.
— Minua on pettänyt vain eräs mustalainen, ja hänkään ei pettänyt muuta kuin yhden kerran, sanoi emäntä. — Ryhdytään siis asiaan. Kai tämä Kalle saa kuunnella?
— Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sanoi nimismies. — Ehkä me voimme tarvittaessa käyttää häntä apunamme. Häntä ei kukaan voi epäillä, ja siis hän voi hankkia helpommin tiedot kuin minä tai poliisi.
— Minä siis kysyn teiltä ensiksi erästä asiaa, sanoi vanha emäntä, — oletteko ajatellut sitä mahdollisuutta, että teitä voitaisiin syyttää murhaajaksi?
— Totta kai minä sitä olen ajatellut, sanoi nimismies aivan rauhallisesti. — Minä selitän, mihin tällainen ajatus voi perustua. Minä olen seurustellut Matti Peltolan kanssa ja minä siis olen voinut tietää, että hänellä oli rahoja tuona iltana. Olen käynyt Heikkilässä ja koettanut päästä talonväen suosioon, sillä olen ollut pihkaantunut Anna-neitiin. Olen Anna-neidistä puhunut ihailevasti monelle. Minulla on heikonpuoleiset raha-asiat, eivät huonot, mutta eivät hyvätkään. Vaikka Heikkilä ei ole Annan vanhempien nimissä, niin voi aina olettaa, että hän saa periä teiltä verraten suuria summia. Kun minä virkani vuoksi olen verotusten kanssa tekemisissä, niin tiedänhän minä, mikä teidän varallisuutenne on. Minähän siis voisin koettaa saada kilpailijat tieltäni pois. Kun olen rikostutkija, niin varsin hyvin voisin peittää jälkeni. Minä ymmärsin tämän vaaran aivan heti tuona murhailtana. Kun pistoli löytyi, niin minä en kajonnut siihen laisinkaan, vaan annoin Salon hoitaa asian. Hän sai pitää aseen huostassaan ja hän sai viedä sen Helsinkiin tutkittavaksi. Minulla on siis hänen todistuksensa aina siitä, että minä en ole kajonnut tuohon aseeseen, ja tiedän siis varmasti, että siinä ei ole minun sormenpäänjälkijäni. Jos ne olisivat olleet siinä, niin Helsingissä ne olisivat löytyneet, koska kursseilla otettiin meidän kaikkien sormenpäänjäljet ja ne ovat siis siellä. Varjo voi langeta minuun aivan yhtä helposti kuin se on langennut Erkkiinkin.
— Sanokaa minulle eräs seikka, lausui vanha emäntä. — Kun te kuulustelitte, niin minähän olin silloin läsnä. Te toimititte kovin pian kuulustelun Antin kanssa ja annoitte pidättää hänet. Miksi sen teitte?
— Tuo mies halusi uhrautua, sanoi nimismies. — Senhän minä näin aivan heti. Katsokaahan, asia on sellainen, että murhaaja voi salata kaiken äänellään, katseellaan ja kasvojensa ilmeilläkin, kun hän on hyvin taitava, mutta hän ei voi salata käsillään. Kun tulee kysymys rikoksesta, niin hänen sormensa tulevat aina levottomiksi. Minä pidin kuulustellessani silmällä hänen sormiaan. Ne pysyivät aivan rauhallisina. Mies on ehdottomasti aivan syytön. Mutta kun läsnä oli Heikkilän isäntä ja emäntä, niin en tahtonut ajaa heitä pois ja toiselta puolen en tahtonut, että Antti puhuisi liikoja ja siis sotkisi itseään tähän asiaan niin, ettei häntä voi millään pelastaa. Kun annoin pidättää hänet, niin sain hänet sieltä pois ja voin toimittaa kuulustelun siten, että pöytäkirjaan ei tule mitään sellaista, joka voisi hänelle olla liian vaarallista. Olen koettanut puhua hänelle järkeä, mutta hän on asian suhteen vaiti ja kaikesta päättäen uskoo, että Erkki on syyllinen, ja tahtoo pelastaa hänet. Minä luonnollisesti virkani vuoksi en ole voinut hänelle laisinkaan ilmoittaa, että Erkki on vangittu myöskin.
— Mutta miksi te vangitsitte Erkin? kysyi emäntä, — jos kerran uskotte, että hänkin on syytön?
— Jos hän olisi ollut vapaalla jalalla, niin hän olisi tietysti puheissaan sekaantunut, sanoi nimismies. — Asian laita on siten, että ei kukaan voi puhua itsestään niin epäedullisesti kuin juuri syytön. Hänellä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, että hän voi puhua itsensä ansaan. Syyttömät ihmiset ovat suurissa rikosasioissa aina aivan haitallisia.
— Mutta jos te joudutte edesvastuuseen aiheettomasta vangitsemisesta?