— Hänellä oli kumipohjaiset kengät ja niiden jäljet näkyivät jonkin matkan päässä maantien syrjässä, kun hän oli koettanut väistää rapakkoa, ja askelet olivat taloon päin.
— Oletteko varma siitä, että joku muu ei ole kulkenut samanlaisissa kengissä.
— Vainajan oikean kengän korosta oli lohjennut pala pois, ja tämä jälki erottui selvästi kosteassa maassa.
— Jatkakaa!
— Tultuaan ammutuksi oli hän hoiperrellut vielä muutaman askelen eteenpäin. Vaikka ruumiin ympärillä olikin moni liikkunut, niin saatoin erottaa, miten hänen jalkansa olivat laahanneet maata. Hän oli ensin pudonnut polvilleen ja siitä sitten kaatunut kyljelleen. Polvet olivat vielä loassa, ja kaatuessa oli oikea jalka jäänyt koukkuun hänen alleen. Kaaduttuaan hän oli verenvuodosta heti kuollut, sillä kaaduttuaan ei hän ole tehnyt enää mitään liikettä.
— Tietysti ette muistanut katsoa, oliko murhaaja jättänyt aseen murhapaikalle? kysyi nimismies hiukan ivallisesti.
— Minulla on hyvä taskulyhty ja tarkastin sen valossa ympäristön.
Mitään asetta ei ollut siellä.
— Omituista, sanoi nimismies. — Olen huomannut, että murhaaja tavallisesti joko pudottaa tai tahallaan heittää murha-aseensa murhapaikalle. Olisin voinut lyödä vaikka vetoa siitä, että ase oli maantiellä.
— Minä tarkastin hyvin huolellisesti, mutta mitään asetta ei näkynyt.
Mutta voinhan nimismiehen kanssa mennä sinne uudelleen.
— Jos katson sen tarpeelliseksi, niin teemme sen myöhemmin, sanoi nimismies. — Tarkastuksenne päätyttyä mitä teitte?