— Aivan oikein, tai murhaaja, sanoi nimismies. — Jos me saamme tietää, kenen auton Peltola vuokrasi, niin asia on sitä myöten selvä, mutta se ei vielä sano laisinkaan, kenen kanssa hän läksi, ellei sitä ole joku nähnyt. Ja jos toinen on taas vuokrannut auton, niin emme tiedä, kenen kanssa Peltola ajoi. Jos murhaaja on heti tuonut auton takaisin, niin hän on tullut auton omistajan luo kello kymmenen ajoissa. Mutta murhaaja on myös voinut ajaa autolla ensin kauemmaksi ja palata paljoa myöhemmin. Muuten tuossa autojutussa oli eräs kohta, joka ei ole oikea. Se todistaa vain, että te, herra Mattila, ette omista autoa. Jos Peltola on tullut sinne murhaajan kanssa autolla, niin olisi heidän täytynyt viipyä ainakin kaksi tuntia siellä, ennenkuin auto olisi niin paljon jäähtynyt, että vauhdin avulla olisi pitänyt lämmittää konetta. Jos murhaaja on antanut koneen mennä alamäkeä, niin hän on sen tehnyt vain sen vuoksi, että sen ääntä ei kuultaisi. Vasta sitten, kun hän ei voinut päästä tasaisella maalla eteenpäin, hän pani koneen käyntiin. Tietysti hän uskoi, että sen ääni ei enää kuulu. Mutta hän ei muistanut, että varsinkin syksyllä ja siis kostealla ilmalla auton ääni kuuluu pitemmälle.
— Minä huomaan, että me tällä asialla, jonka minä luulin kovin tärkeäksi, sanoi emäntä, — emme pääse vielä minnekään. Mutta minulla on toinen avain.
Ja vanha emäntä kertoi, millä tavalla hän oli merkinnyt setelit, jotka hän pankista otti ja antoi Matti Peltolalle.
— Viisi näistä seteleistä on palannut takaisin säästöpankkiin, lisäsi hän, — ja te, herra nimismies toitte ne eilen sinne.
— Minäkö toin viisi noista seteleistä sinne! huudahti nimismies. — Nyt minä en laisinkaan enää ihmettele, vaikka olisitte toimittanut minut vangituksi. Minä maksoin niillä vähennyksen autoni hinnasta, sillä minä en ole voinut suorittaa koko hintaa yhdellä kertaa.
— Jos saamme tietää, mistä rahat tulivat, niin me voimme sen kautta päästä johonkin tulokseen, sanoi vanha emäntä. — Murhaaja on ne tietysti käyttänyt, vienyt siihen pankkiin tai sille henkilölle, jolta ne olette saanut. Hän oli ollut varovainen ja tahrinut niitä ensin, jotta peittäisi jälkensä.
— Mutta minähän sain ne Helsingistä Kansallispankista, sanoi nimismies.
— Milloin?
Nimismies hymähti.
— Tässä on taas sellainen kohta, joka voisi olla minulle vaarallinen, sanoi hän. — Ajatelkaahan, minä olen ne saanut maanantaina, heti varhain aamulla.