— Mitä te aioitte sanoa? kysyi nimismies.
— Minulta romahti vain kasaan yhtä ja toista, sanoi Kalle.
— Minä ymmärrän varsin hyvin, sanoi nimismies, — että ellen voisi todistaa, missä autoni oli tuona iltana ja juuri murhan sattuessa, niin se olisi vain eräänlaisena todistuksena siitä, että minun autoani käytettiin silloin.
— Kun Heikkilän emäntä soitti teille, niin siellä ei tiedetty, missä olitte, sanoi vanha emäntä.
— Minä tiesin, etten viivy pitkää aikaa, ja siksi en sitä ilmoittanutkaan tädilleni, jonka kanssa asun.
— Selitä sinä, Kalle, millä tavalla käsität murhaajan lähteneen, sanoi emäntä.
Kalle ryhtyi hiukan hämillään selittämään:
— Minä ajattelin niin, että murhaaja, jonka kanssa Matti tuli, käänsi heti auton valmiiksi tuon hiekkakasan kohdalla. Kun hän sitten pakeni, niin hän hiipi auton luo, ja kun siinä on hiukan viettävää, antoi auton ensin omalla painollaan mennä eteenpäin, jotta kone lämpenisi. Vasta meidän riihen kohdalla hän pani vauhdin päälle, ja sen kuuli suutari.
— Tämä selitys tuntuu hyvin uskottavalta, sanoi nimismies. — Se yhdistää ainakin tuon todistuksen asiaan kiinteästi. Mutta meidän olisi siis päästävä selville siitä, mitä autoa on käytetty. Mehän voisimme tiedustella, kenen auto oli kylässä silloin vuokrattu. Vuokraaja on ollut tietysti Matti Peltola.
— Tai murhaaja, sanoi Kalle.