— Meillä on siis tuo kysymys ensiksi esillä, miten Matti Peltola tuli
Heikkilään, niinkuin emäntä huomautti.
— Tämän Kallen kanssa olemme huomanneet, että tallin takana on hiekkakasassa auton pyörän jäljet, sanoi emäntä. — Tämä Kalle on ottanut siitä kipsiin kuvan. Hänen selityksensä mukaan on auto käännetty ja on seisonut siinä. Oikeanpuolisessa takapyörässä on ollut vika, ja se näkyy selvästi.
— Ja onko teillä jo tiedossa, kenen autoon sellainen rengas kuuluu?
— Kalle kävi eilen täällä kylällä ja löysi sellaisen pyörän teidän vajastanne. Vieressä asuva mäkitupalainen oli auttanut teitä muuttamaan rengasta, ja entinen rengas oli vajassa.
— Se on totta, sanoi nimismies. — Sain kotia tultuani sanan, että murha oli tapahtunut, ja minä tahdoin kiiruhtaa sinne, mutta tuo yksi rengas oli viallinen. Minä en uskaltanut lähteä sillä enää matkalle ja vaihdoin sen varmuuden vuoksi aivan uuteen.
— Olisiko murhaaja käyttänyt autoanne tuona iltana?
— Se ei ole mahdollista. Minä menin autollani valtuuston puheenjohtajan kanssa neuvottelemaan eräistä verorästeistä. Autoni oli hänen pihallaan. Sen näki siellä koko talon väki.
— Mutta mitenkä tuossa hiekkakasassa oli autonne pyörän jälki?
— Se voidaan selittää aivan yksinkertaisesti. Olin päivää aikaisemmin käynyt Heikkilässä. Siinä oli sopiva pysähdyspaikka, kun talon piha, niinkuin ennestään tiesin, oli liian pehmeä. Tuona rikosiltana ajoin pihaan, sillä oli jo myöhäistä, enkä silloin tahtonut siis jättää autoani maantielle. Kun ei kahteen päivään ollut satanut, niin on auton jälki maantienvieressä pysynyt aivan selvänä, sehän on luonnollista.
Kalle huokaisi raskaasti.