— Ei sitä millään muulla tavalla ole voitu selittää, sanoi Uotilan emäntä. — Mutta outoa sekin on, sillä eihän meidän pitäjässä ole varkauksia harjoitettu. En muista koskaan kuulleeni sellaista, että olisi eteisistä mitään viety, vaikka jokaisella talolla ne ovat aivan auki.
— Siinä on vielä se, että olisi myöhemmin varastettu, sanoi Uotilan isäntä. — Tarkoitan sitä, että Erkki olisi lähdettyään puhutellut jotakuta tai ottanut matkaansa jonkun, joka olisi sen vienyt. Kovin on tämä kohta hämärä.
— Niin on, sanoi vanha emäntä. — Ja se on kuitenkin sellainen, joka
Erkille on tärkeä, sillä pistolinhan tähden hän on ahdinkoon joutunut.
— Mutta mitä me tässä seisomme, sanoi Uotilan emäntä. — Voimme sisällä paremmin puhella.
He menivät eteisestä sisään. Vanha emäntä, joka talossa ei ollut käynyt moniin vuosiin, katseli ympärilleen.
— Täällä on hyvin paljon kauniita kutomatöitä, sanoi hän.
— Tämä meidän Annahan niitä on tehnyt, sanoi Uotilan emäntä.
— Minäkin nuorena kudoin paljon, sanoi vanha emäntä, — mutta nyt se sellainen on saanut jäädä. Ei ole enää kelle kutoisikaan, ja minä vanha ihminen en enää tarvitse kaikenlaista koreutta. Mutta hauskaa niitä on katsella. Kun työssä istuu, niin varakkaaksi tulee. Suurin siunaus ihmiselle on aina se, että hän mielellään tekee työtä. No, millä tavalla Peltolan väki on tämän suuren koettelemuksen ottanut?
— Itkenythän se emäntä on, vastasi Uotilan emäntä. — Täälläkin se on käynyt muutaman kerran, kun on tullut liian vaikeaksi. Isäntä on kovin masentunut. Mattihan oli talon ainoa poika ja olisi saanut kaiken periä. Isäntä on pitänyt kovasti kiinni siitä, että talo pysyisi suvussa, koska se on satoja vuosia ollut. Nyt ei ole mitään muuta neuvoa, jotta ei vieraalle menisi, kuin antaa se tuolle veljenpojalle. Mutta ei sitä tiedä, pysyykö talo sellaisen käsissä.
— Onko hän sitten heittiö? kysyi vanha emäntä.