— Olettamusko? Se on tosiasia.
— Äsken te ette siitä maininnut, vaan sanoitte nimismiehen otaksuttavasti kulkeneen kuistin ohitse.
— Minä en tahtonut teille sanoa yhdellä kertaa kaikkea, lausui Ilmari.
— Nyt minä näytän, että täältä todella voi nähdä kaiken.
Hän sammutti valon ja nosti ikkunassa olevan verhon. Kalle näki nyt
Uotilan valaistun eteisen ja ikkunan ääressä olevan pöydän.
— Täältä näkee todella kaiken aivan selvästi, sanoi Kalle. — Minä näen pöydällä Heikkilän vanhan emännän käsilaukun.
— Mistä te tiedätte, että se on hänen? kysyi Ilmari.
— Siihen ei tarvita mitään terävyyttä, vastasi Kalle. — Minä tulin hänen seurassaan kirkolle. Hän meni Uotilaan, ja minä tulin tänne.
— Mitä hän Uotilassa tekee? Tutkiiko hänkin asiaa?
— Mitä hän vaimoihminen sellaista tutkisi, sanoi Kalle nauraen. — Tiedätte kai, että hänen tyttärensä poika Erkki oli Uotilan tyttären sulhanen. Erkki on nyt vangittuna, ja vanha emäntä on tullut tervehtimään Ainoa.
— Minä jo pelkäsin, että hänkin sekaantuisi tähän asiaan, sanoi Ilmari.