— Mitä me vanhoista.
— Ja kun minä olen köyhä ja hän on rikas, niin pitää minun olla hänelle huomaavainen.
— Minä olen nyt yhtä rikas kuin hänkin, ja te voitte olla minulle myös huomaavainen. Onko teillä rahapula?
— Ei varsinaista pulaa, mutta ei rahaakaan ylenpalttisesti.
— Minä tahdon olla teille ystävällinen, kun te olette ollut minulle.
Minä annan teille rahaa.
— Mutta eihän teilläkään ole rahaa.
— Minullako ei olisi rahaa? Kyllä sitä minulla aina on.
Kallessa alkoi herätä varmuus siitä, että Ilmari oli sittenkin murhaaja. Mahdollisesti oli hänellä vielä ryöstettyjä rahoja jäljellä ja hän siis voisi niitä näyttää.
— Kertovat, että te olette kuluttanut kaiken perintönne, sanoi Kalle.
— Ihmiset kertovat aina sellaista, mikä ei ole totta. Ja jos raha menee, niin se myös tulee jälleen. Raha on liikkuvaa tavaraa. Minä olen nyt ystävällisellä tuulella. Käyttäkää sitä nyt hyväksenne. Jos minä saisin äkkiä takaisin kaiken sen, mitä tovereilleni olen antanut, niin olisin rikas. Ja minä olen antanut sellaisillekin, jotka eivät ole minua lohduttaneet raskaina hetkinä. Te olette tullut silloin, kun kukaan muu ei ole tullut. Minä en ole kiittämätön. Odottakaahan!