— Hän ei totisesti sitä tehnyt, sanoi Kalle. — Jos vähääkään ymmärrätte ihmisiä, niin totta kai kuulitte hänen ystävällisestä äänestään, jolla hän teitä puhutteli, ettei hän sellaista epäilekään. Ja kun te olette minulle kaiken kertonut, niin ettehän te voi olla syypää.
— Mitä minä olen kertonut teille?
— Sen, mikä on totta, että saatoitte Matin Heikkilään ja kun Matti oli kuollut, niin hermonne pettivät ja te lähditte heti sieltä.
— Niin, minun hermoni pettivät minut, sanoi Ilmari. — Minun ei olisi pitänyt lähteä pakoon, vaan jäädä sinne ja kertoa heti kaikki, mitä tiesin. Minä huomasin sen vasta sitten, kun olin tullut kotia. Minä ajoin koko matkan sellaista vauhtia, että mittari näytti seitsemääkymmentä kilometriä tunnissa. Olen minä ajanut yhdeksänkymmentäkin, mutta sillä tiellä ei voi ajaa enempää kuin seitsemänkymmentä. Minä muistan olleeni siellä Heikkilässä niin hermostunut, että ensin päästin auton jarrun irti enkä muistanut laisinkaan panna konetta liikkeelle. Mutta siinä on kai alamäkeä, koska kone lähti liikkeelle. Vasta kun se pysähtyi, minä panin koneen toimimaan. Kummallista, miten paljon ihminen sittenkin muistaa.
— Niin, minä olen huomannut, että vaarallisina hetkinä me muistamme usein aivan pienet seikat, mutta emme suuria, sanoi Kalle.
Kalle tuumi, millä keinolla hän voisi sen verran päästä pois tästä huoneesta, että voisi emännälle antaa tiedon ja hänen avullaan nimismiehelle. Hän ei tohtinut enää sitä ehdottaakaan, koska se olisi voinut herättää epäilyksiä Ilmarissa. Vaara oli suurempi kuin hän oli ensin arvannutkaan. Äkkiä hän ymmärsi, miksi tuo toinen oli hänelle antanut nuo setelit. Jos epäilyksiä tulisi rahojen suhteen, jos joku tietäisi niiden numerot, niin löytyisihän hänen taskustaan kaksi seteliä, jotka kuuluivat tuohon sarjaan. Jos hän selittäisi saaneensa ne Ilmarilta, niin tämä tietysti väittäisi sen valheeksi. Nämä setelit voisivat todistaa hänen syyllisyytensä murhaan, jos väitteet nimismiehen suhteen eivät pitäisi paikkaansa. Tämä pirullinen juoni todisti, miten vaarallisen rikollisen kanssa hän oli tekemisissä.
Juuri kun hän turhaan pohti keinoa päästäkseen tästä kamalasta ahdingosta, tuli pelastus aivan odottamatta.
— Jos minä päästän teidät ilmoittamaan vanhalle emännälle, että ette tule hänen kanssaan, niin lupaatteko jäädä tänne yöksi? kysyi Ilmari.
Kalle tarttui tähän ainoaan keinoon.
— Minä lupaan sen.