— Nimismies on nyt kotonaan. Minä soitan hänelle ja käsken häntä menemään autovajaan. Sinä olet nyt vaarassa, minä tiedän sen. Rukoile Jumalaa, niin hän on lähettävä sinulle turvan ja suojan. Joka häneen turvaa, ei koskaan ole vaarassakaan vailla apua, sillä hänen kätensä on voimallinen eikä kukaan häntä taida vastustaa.
— Antakaa minulle nyt kättä. Hän uskoo meidän sanovan hyvästi toisillemme, — mutta minä tahdon teitä kiittää.
— Vielä sana, lausui vanha emäntä. — Hänen ikkunassaan oli tuli sinä aikana, jona murha tapahtui ja hänen varjonsa näkyi. Ota selkoa siitäkin.
Kalle nyökkäsi. Hän viittoi ikkunasta Ilmarin ikkunaa kohden koettaen selvittää, että asia oli järjestetty.
Kun hän palasi Ilmarin huoneeseen, kysyi tämä:
— Mitä emäntä sanoi?
— Mitä sanomista siinä oli. Hän nauroi ja sanoi osaavansa vielä itsekin ajaa.
— Te puhelitte muustakin, huomasin minä.
— Minä pyysin häntä poikkeamaan kotiani ja ilmoittamaan, että jään tänne mahdollisesti yöksi. Tällaisena aikana voi äitini tulla helposti levottomaksi, ellei minua kuulu kotia.
Muistaen emännän viimeisen huomautuksen alkoi Kalle tarkastella huonetta.