— Syyllinen ei voi olla kukaan muu kuin Antti, sanoi isäntä.
— Minä en niin jyrkästi vielä väitä sitä, sanoi nimismies hymyillen. — Mutta meillä on ainakin syytä otaksua sitä. Palvelijatar näkee jonkun hiipivän aitan seinää myöten. Se on juuri siis tallia kohden. Palvelijatar näki hänet sitten tallin ovella lyhty kädessään. Hän uskoo miehen tulleen silloin tallista. Mutta yhtä hyvin on mies voinut sytyttää lyhdyn juuri siinä. Sillä aikaa, kun renki on täällä kuulusteltavana, teette te, komisarius, tarkastuksen tallissa. Te otatte lyhdyn talteen ja samalla katsotte, onko siellä mitään sellaista, joka voisi tuottaa lisävalaistusta rikokseen.
Salo meni noutamaan Anttia. Huoneessa oli aivan hiljaista, kun kaikkien katseet olivat suunnattuina oveen.
Antti Kallio astui sisään. Hän oli vaaleatukkainen, solakka nuori mies.
Rauhallisena hän astui nimismiehen eteen ja odotti kysymyksiä.
— Milloin te tulitte murhapaikalle? kysyi nimismies.
— En minä voi aikaa tarkkaan sanoa, lausui Antti. — Kun tulin sinne, oli siellä jo muita.
— Ketkä?
— Mattilan veljekset, suutari ja vähän sen jälkeen tulivat isäntä, emäntä ja Kirsti.
— Ette siis sitä ennen tullut murhapaikalle?
Antti oli vaiti. Nimismies katsoi häneen terävästi ja kysyi: