— Ostin.
— Käteiselläkö?
— Käteisellä. Toissa päivänä minä kävin kirkonkylässä säästöpankissa. Otin koko summan tuhannen markan seteleinä. Kirkonmäellä minä sopimuksen mukaan tapasin hänet. Minä annoin hänelle rahat, ja hän antoi minulle osakkeet. Minä siis tiedän, että toissa päivänä hänellä oli kolmekymmentä tuhatta markkaa tuhannen markan seteleinä. Olivatko ne hänellä tänä iltana mukanaan, kun hän tuli tänne ja menetti henkensä, sitä minä en tiedä.
— Asia alkaa tulla yhä selvemmäksi, sanoi nimismies itsetietoisesti. — Olen aina sanonut, että tutkimuksissa on oltava maltillisia ja koottava ensin kaikki pikkuseikat. Eihän koskaan voi tietää, mitä ne ilmaisevat. Nyt meillä ei ole enää mitään muuta jäljellä kuin vetää verkkoa ahtaammalle. Pyydän anteeksi, että tässä nyt ryhdyn päätelmiäni selittämään, mutta ääneen ajattelemalla selviää kaikki helpommin. Vainajan täytyi kaikin tavoin salata se, että hän tuli juuri morsiamensa kotitaloon tapaamaan palvelijatarta. Tietääkseni ei Mattilassa ole autoa.
— Ei heillä ole, sanoi isäntä. — Kun Matti kävi täällä, niin hän tuli joko hevosella tai vuokrasi kirkolta auton.
— Hevosta ei ole nähty, sanoi nimismies. — Autoa hän tuskin olisi vuokrannut tähän tarkoitukseen, koska hänen piti salata käyntinsä. Lähinnä on se ajatus, että hän on tullut kävellen. Matka on kyllä pitkä, mutta onhan nyt jotenkin kaunis ilma. Se mahdollisuus on vielä, että hän olisi vuokrannut auton ja itse ajanut sitä.
— Matti ei osannut ajaa autoa, sanoi isäntä.
— Siinäpä se, sanoi nimismies. — Ja jos hän olisi tullut autolla, niin olisihan se jäänyt tänne. Jos toinen olisi ajanut sitä, niin ajaja olisi odottanut häntä. Mutta kun Matin täytyi salata matkansa, niin, niinkuin äsken sanoin, hän on epäilemättä tullut jalkaisin. Me voimme kokonaan asiaankuulumattomana syrjäyttää suutari Bergin ajatuksen autosta, joka olisi ollut tämän asian yhteydessä. Minä en tietysti varmuudella voi mitään sanoa vielä, mutta erääseen henkilöön epäilykset kohdistuvat.
— Nimismies tarkoittaa Anttia tietysti, sanoi isäntä.
— Niin, juuri häntä, lausui nimismies. — Mutta tämä on ainoastaan tähän asti otaksuma. Täysiä todistuksia meillä ei ole vielä, mutta epäilykset ovat hyvin sitovia. Hän tiesi, että rahat tuodaan tänään. Hän vihasi Peltolaa, koska hän ei olisi suonut tämän tulevan taloon vävyksi. Hän oli tapellut vainajan kanssa ja silloin ehkä uhkaillunkin. Me emme tiedä mitään varmasti, mutta ehkä hän on ollut ihastunut Anna-neitiin. Sellaista on usein nähty, että renki mieltyy talon tyttäreen. Minä en sitä laisinkaan pitäisi mahdottomana, kun tunnen Anna-neidin suloisuuden. Tuosta nuoresta miehestä on täällä annettu ihmisenä hyvin edullinen kuva, mutta kun ihminen on intohimon vallassa, niin parhainkin voi tehdä rikoksen. Intohimon ja rikoksen raja on aina ollut hyvin heikko. Rikosta tutkittaessa otetaan ensin varteen mahdollisimman suuri määrä yksityiskohtia ja sitten näiden avulla muodostetaan kokonaiskuva. Syyllisen ei anneta kertoa asiaa kokonaisuudessaan, sillä hän tietysti koettaa johdattaa tutkijaa harhaan. Mutta jos me kyselemme näennäisesti aivan vähäpätöisiä seikkoja, niin hän puhuu niissä totta, koska hän ei tiedä, mikä on tutkijan laatima kokonaiskuva. Olen sanonut tämän teille sen vuoksi, ettette hämmästyisi, miksi kohta teen näennäisesti aivan vähäpätöisiä kysymyksiä.