— Mitä vanha emäntä tähän sanoo? lausui nimismies kääntyen häneen päin.
— Minä sanon, että oikeus on oikeus, eikä meidän pidä väistää mitään, mikä voi auttaa oikeuden ilmitulemista, sanoi vanha emäntä. — Maailmassa on aina vielä kunnon miehiäkin, ja kun sellainen Annan tielle osuu, niin ei hän siitä välitä, mitä maailma sanoo, kun hän vain itse tietää, että Annalla ei ole mitään osuutta tähän rikokseen. Ihmisellä ei ole oikeutta ottaa toisen henkeä, ja me emme saa väistää, kun murhaajaa etsitään, eikä oman pienen kunniamme tähden panna esteitä asian valaisemiselle.
Nimismies kumarsi kohteliaasti vanhalle emännälle ja sanoi:
— Tämä on kyllä oikein. Mutta minä olen elänyt maailmassa juuri sillä puolella, missä ihmisten pahuus tulee eniten esiin, ja minä tiedän kaiken ilkeyden vallan. Meidän ei pidä syyttä suotta antaa ihmisille tilaisuutta maineemme likaamiseen. Mutta palatkaamme tähän rikosjuttuun. Se alkaa pääpiirteissään minulle selvitä. Kysymyksessä on kaikesta päättäen ryöstömurha. On olemassa henkilö, joka on tietänyt Peltolalla olevan rahoja ja joka on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Tuon palvelijattaren puheet tekivät hyvin todenperäisen vaikutuksen. Asia sellaisenaan on hyvin tavallinen. Toiseksi olen tottunut kuulustelemaan ihmisiä ja näen heti, milloin he puhuvat totta, milloin koettavat jotakin peittää. En epäile vähääkään sitä, että Matti Peltolalla ja tytöllä on ollut suhde. Ymmärrän myös, että Peltola oli valmis maksamaan suuretkin summat, jotta tyttö pitäisi suunsa kiinni.
— Mutta mistä Matti on voinut saada sellaisen rahamäärän? sanoi isäntä. — Hän oli kyllä rikas, mutta ei näin maalla sellaista summaa kuin kolmekymmentä tuhatta saa aivan helpolla irti. Hän oli rikas sillä tavalla, että isänsä oli rikas, mutta ukko piti vielä kaikki asiat huostassaan eikä suinkaan olisi antanut pojalleen tuota summaa tytön suun tukkimiseksi. Kyllä minä sen ukon siksi hyvin tunnen.
— Tiedustelemalla voimme tämän asian kyllä selvittää, sanoi nimismies.
— Ei siihen mitään tiedusteluja tarvita, sanoi vanha emäntä. — Matti sai rahat minulta.
Kaikki katsoivat kummastuneena vanhaan emäntään.
— Niin juuri, hän sai rahat minulta, jatkoi vanha emäntä. — Ei lainaksi, vaan minä tein rehellisen kaupan hänen kanssaan. Asian kulku on tällainen. Viikko sittenhän tuli luokseni puhumaan asiasta. Mihin hän rahat tarvitsi, ei hän sanonut, enkä minä sellaista häneltä kysynytkään. Hän tahtoi ensin saada rahat lainaksi, mutta minä en suostunut siihen. Sitten hän tuli toisen kerran ja tarjosi Kansallispankin osakkeita vakuudeksi. En minä siihenkään suostunut. Mutta sitten hän halusi myydä ne minulle. Minä en umpimähkään suostunut, vaan tahdoin ensin nähdä osakkeet. Hän toi ne nähtävikseni. Kun ne olivat kirjoitetut hänen nimiinsä, niin ne olivat myös siis hänen omaisuuttaan.
— Ja te siis ostitte ne häneltä? kysyi nimismies.