— Minä tulen sitten illalla noutamaan teitä siihen näytelmäkappaleeseen.
— Mihin?
— Siihen tiatteriin, jota nuo akat pitävät Heikkilän tallissa. Ja minä vien teidät oikein ylimmälle riville istumaan.
— Minä en ole koskaan ollut tiatterissa.
— Sen minä kyllä uskon, vaikka ette vakuutakaan. Ja minä tiedän, että te ette ole koskaan kuunnellut akkojen juorukokoustakaan. Mutta olisi se ollut suuri vahinko, jos ette elämässä olisi sitäkin hupia saanut. Kun olette sen kaiken kuullut ja nähnyt, niin silloin te itsekin tiedätte sen, minkä me muut jo tiedämme.
— Ja mitä se on?
— Että te olette naisten joukossa hyvin harvinainen olento ja että te olette viisaampi kuin kaikki pitäjän ämmät yhteensä. Ja tekee se teille itsellennekin joskus hyvää tietää, mitä olette.
Emäntä nauroi, mutta ei voinut olla sentään torumatta.
— Jos tämä nykyajan nuoriso on aina tällaista, niin minne se lopulta joutuu?
— Kuulkaahan nyt, kummiäiti, te olette paras malli nykyajan nuorisosta. Meitä on paljon sellaisia kuin tekin. Pohjalta vakavia, mutta tarpeen tullen osaamme sanoa oikean sanan ja sanoa sen leikillisessä muodossa. Hyvästi nyt ja illalla tavataan ja kiitos hauskasta seurasta.