Vanha emäntä katsoi poikaan, joka oli sanonut viimeiset sanat aivan vakavasti, ja lausui:
— Kumarru vähän puoleeni!
Kalle kumartui emännän puoleen odottaen tämän kuiskaavan hänelle jotakin. Mutta vanha emäntä kietoi kätensä pojan kaulaan ja ujosti suuteli häntä poskelle. Ja sitten hän läksi pimeässä kiireesti astelemaan tallia kohden.
Silmät kiiluen katseli Kalle vanhuksen jälkeen ja sanoi itsekseen:
— Nyt se mummu on vireessä ja minä olen varma siitä, että hän nyt kohta näkee totuuden kirkkaan liekin siellä, missä me emme näe vielä mitään.
Hän palasi vihellellen pirttiin. Kun hän avasi oven, niin oli siellä parhaillaan kiivas riita käynnissä.
— Se ei ole totta! kirkui Kirsti seisoen Mattilan emännän edessä. —
Minä sanon sen kerta vielä, että se ei ole totta!
Kalle ei kuullut, mitä sitten sanottiin, sillä kaikki naiset puhuivat yht'aikaa.
— Hiljaa! huusi Kalle ovelta.
Kaikki kääntyivät äkkiä häneen päin.